Avainsana-arkisto: rakennustekninen asiantuntija

Raakapeli Hartman kodin kanssa päättyy, kuluttajariitalautakunta erotuomarina

Siitä on jo yli vuosi, kun viimeksi blogiani päivitin. Kiitos lukijoille, kovasti on jo kyselty miten tarinamme tulee jatkumaan? Näillä näkymin blogin  kirjoittelu jäänee, mutta tässä siis vielä päivitys tämän hetkiseen tilanteeseen. Blogin kuitenkin pidän olemassa, vielä on takuuta jäljellä.

15kk odotus päättyy

Kuluttajariitalautakunnasta tuli jo aikaisemmin tieto, että suosituksen saamiseen menee korkeintaan 15kk ja niin siihen meni. Asiamme pistettiin siis vireille marraskuussa 2012 ja se oli mennyt esittelyyn 10.1.2014. Yksimielisesti päätetty suositus saapui kummallekin osapuolelle päivättynä 6.2.2014.  Tietysti on upeaa, että maassamme on ilmainen järjestelmä, mutta 15kk on kyllä todella pitkä aika odottaa asiaansa suositusta, joka on siis suositus ei päätös.  Tämän jälkeen, jos osapuolet eivät tyydy suositukseen, on edessä vielä käräjät ja ainakin toiset 15kk.

Odotus teki meidän osalta ainakin tehtävänsä. Koko asia oli onneksi saatu siirrettyä ajatuksista ja olimme vihdoin päässeet normaaliin elämään kiinni. Ja kuinka mahtavaa se olikaan, etteivät kaikki illat menneet pressujen oikomisessa, murehtimisessa ja vastineita tai muita yhtä viehättäviä asiakirjoja laatiessa. Talokin on edelleen pystyssä ja ehkä ei enää niin joka naksausta tai tuulen tuiverrusta tule kuunnneltua yhtä herkällä korvalla. Huolimattomuuden jäljet kyllä näkyvät näin kevät auringon paistaessa, aivan kuten muutkin sotkut talven jäljilä. Sen verran takki oli viime keväänä ja kesänä tyhjänä, että piha on edelleen tekemättä. Niin ne haskat putosivat…

Kuluttajariitalautakunta päätös 4430/37/2012

No niin sitten asiaan eli minkälaisen suosituksen me saimme ja mitä siitä seurasi? Tämä on ehdottomasti asia, joka on jokaisen rakennuttajan on hyvä tietää: kuluttajasuojalain 9 luvun 3 §:n mukaan elementit on luovutettu, kun tilaaja saa ne hallintaansa. Urakka on siis luovutettu, kun se on suoritettu loppuun ja mahdollisesti sovittu vastaanottokatselmus on toimitettu.

Alla lienee mieelenkiintoista tietoa Hartman kodin rakentajille! Jos teillä on samat sopimukset kuin meillä ja toimitus myöhässä yli 8kk, eikä vastaanottokatselmusta ole sovittu/pidetty, tarkastaisin kyllä alla olevan perusteella onko teillä oikeuksia korvauksiin viivästyksestä!

Meidän tapauksessamme kuluttajariitalautakunta toteaa näin: ”Sopimusasiakirjoista ei ole todettavissa, että toimitukselle olisi sovittu täsmällistä ajankohtaa, jolloin se tulee viimeistään luovuttaa asiakkaalle. Tällöin luovutuksen tulee tapahtua kohtuullisen ajan puitteissa. Sen mittaa harkitessaan lautakunta ottaa huomion, että maksuerien tulee vastata suorituksen valmiusastetta, jos tilaajalle ei ole järjestetty ennakkomaksuja turvaavaa vakuutta. Nyt tällaisesta vakuusta ei ollut sovittu. alkuperäisen maksuohjelman mukaan viimeisen maksuerän piti erääntyä maksettavaksi 27.4.2012. Edelleen myyjän edustaja on vahvistanut, että tehtaan yleisen ohjeistuksen  mukaisesti tilaajille ilmoitettiin toimeksisaajan asennusten kestävän 8 kuukautta. Työt on aloitettu viikolla 38/2011 eli syyskuun loppupuolella. Lautakunta katsoo, että niiden on saanut tämän mukaisesti oletta valmistuvan kesäkuun 2012 mittaan. Suorituksen siirtyminen tästä eteenpäin on lähtökohtaisesti viivästystä.”

”Lautakunta katsoo, että tilaajilla on oikeus sopimusehtojen ja edellä esitellyn lainsääsännön mukaiseen viivästyskorvaukseen alkaen viikon 27/2012 alusta.

Kuluttajasuojalain 9 luvun 3 §:ssä esitetyn periaatteen mukaisesti viivästyskorvaus tulee laskea koko suorituksen arvosta, kun sopimuksessa on kyse sekä materiaalitoimituksesta että sen laajamittaisesta asennuksesta. Kun suoritusta ei ole dokumentoidusti luovutettu tilaajille erityisessä luovutustilaisuudessa, lautakunta katsoo luovutuksen tapahtuneen käyttöönottokatselmuksessa 14.12.2012 eli viikolla 50. Viivästystä on kertynyt 24 viikkoa, joten tilaajat ovat oikeutettuja viivästyksen vakiokorvuksen enimmäismäärään, joka on XXXXX, XX€” (=10% kauppahinnasta).

Eli Hartman kodin väitteet siitä, että 8kk olisi tällaiseen rakennusprojektiin ”epärealistinen” ei todellakaan pitänyt paikkaansa! Se nyt on kyllä pystytty omin silminkin toteamaan, kun naapuriimme on noussut kaksikerroksia taloja kevyesti puolessa vuodessa. Toimittaja ei ole toki ollut sama kuin meillä.

Lisäksi Hartman kodin vasitineessaan esittämä 30% koko toimituksesta oli täyttä puppua! Jos kauppaan kuuluu sekä materiaalitoimitus että laajamittainen asennus (meillä LVIS) korvaus lasketaan koko kauppasummasta. Myöskään sellaista väitettä ei voida esittää, että koska luovutuspäivämäärää ei ole sovittu ei toimitus voi olla myöhässä. Kyllä se voi ja silloin myöhästys lasketaan kohtuullisen ajan perusteella. Meidän tapauksessa luovutusdokumentit löytyivät tyhjinä rakennustyömaalla lojuneiden papereiden seasta. Ehkä tällainen vastaanottotarkastus olisi kannattanut tehdä, näin vastapuoli olisi saanut viivästyksen pysähtymään ja korvaukset siinä samalla!

Ja omaan arvoonsa, vitsikkääseen sellaiseen, saanee jättää myös Hartman kodin asianajajajan esittämän: ”rakennusurakan työmäärän summa on maksimissaan tuo 8 kuukautta, eikä kalenterikuukausina laskettuna, kuten asiakan on tulkinnut virheellisesti”.

Tässä myös todettakoon, että ETUKÄTEEN EI PIDÄ MAKSAA  MITÄÄN! Ei todellakaan, vaan vain suoritusta vastaan! Jos homma ei etene aikataulun mukaisesti, vaikka vain ohjeellisen sellaisen, ja ennakkomaksuja turvaavaa vakuutta ei ole asetettu, lienee järkevää jättää lasku maksamatta.

Talon virheet

Tämä osa suosituksesta olikin melko jännä. Mutta ottakaa tästä opiksi, jos vastaavaa tulee eteen!

”Tapahtumista saatujen tietojen perusteella lautakunta ei pidä rakennusalan asiantuntijan palkkaamista virheiden takia perusteltuna…”

Samoin asianajajan palkkaaminen ei  ollut susituksen mukaan tarpeellista, koska: ” ”saatavilla on myös maksutonta oikeudellista viranomaisneuvontaa kuluttajaoikeusneuvojalta”

Tälle ei voi kyllä kun nauraa, jos kyseessä on se kuluttajille tarkoitettu puhelinneuvonta, johon soitin pari kertaa! Ensimmäisellä kertaa langan päässä oli ihan asiallinen henkilö, jolla ei kuitenkaan ollut mitään apua antaa, kun olimme nimemme paperiin pistäneet. Totesi vain, että näitä on kyllä harmittavan paljon ja voi että kun on ikävä tilanne…Ja toinen sanoi suoraan, että rakennusalasta tietämättömä ei kannata lähteä rakentamaan! No kumma, kun siihen ei sitten ole mitään lakia olemassa, vaan näitä kaikenkarvaisia talopaketteja myydään kuluttajille, ihan ostajan ammattitaidosta riippumatta!

Mikä siinä on, että niinkin viranomaissäänneltyä, kun rakentaminenkin Suomessa on, näillä viranomaisilla ei taideta auttaa kumpaakaan puolta ei rakentajaa eikä rakennuttajaa. Vaikeaksi asiat kyllä osataan tehdä, kuten lupa-asioissa saimme kokea. Valitettavan yleistä lienee muillakin aloilla.

Lisäksi huutia saa AKA auktorisoidun kiinteistövälittäjän raportti: ”Lautakunta katsoo, että myöskään kohteelle tehty arvonääritys ei tuo asiaan merkityksellistä lisäselvitystä, eikä suosita korvausta siitäkään”

Näin sanotaan Kauppakamarin sivuilla asiasta:

”Auktorisoidut kiinteistöarvioijat (AKA) edustavat alansa parasta osaamista. Heidän tehtävänsä on puolueettomasti arvioida kiinteistön arvo.

Arvioitavat kohteet vaihtelevat kesämökeistä suuriin liikekeskuksiin. Palveluita käytetään usein erityistä puolueettomuutta edellyttävissä tehtävissä, kuten riitatilanteissa sekä vaativissa kohteissa – esimerkiksi golfkenttien, hotellien ja kauppakeskusten arvioinneissa.

Keskuskauppakamarin lakimies Raisa Harju”

Niinpä niin, eli tuolla monen sadan €:n raportilla ei siis tee mitään!

Jos jotain ongelmaa tulee teettäkää HTT-tavarantarkastus. Muita asiantuntijoita/raportteja ei näköjään kuluttajariitalautakunnassa tunnisteta!

Me koimme kuitenkin pakolliseksi turvautua tilanteessamme näiden asiantuntijoiden apuun ja olen ehdottomasti sitä mieltä, että takkuaisimme varmaan vieläkin kuka korjaa seinät jne. jos emme olisi asianajajaa palkanneet. Onneksi kotivakuutuksessa on oikeusturva, muuten näihin ei kyllä juuri olisi ollut varaa!

Talomme saa puhtaat paperit, jippii…kai?

”Lautakunta ei kuitenkaan ole voinut todeta, että kohteeseen olisi jäänyt rahalliseen hyvitykseen oikeuttavia vikoja”

Tämä nyt ei ihan riemunkiljahduksiin johtanut meidän talossa! Ehkä asia olisi pitänyt viedä näiden virheiden osalta käräjille. Meillä ei ole halua eikä voimia. Toivottavasti joku joskus vie, että rakennusalalle saataisiin joku roti! Rohkeutta toivoisin myös viranomaistahoille puuttua asiaan. Vähän näyttäisi, että tällä hetkellä viranomaiset kääntävät päänsä toiseen suuntaan ja katselevat muualle, kun rakennusala mällää menemään välinpitämättömällä asenteellaan niiden simien alla.

Meillä on siis mitä ilmeisimmin käsisämme talo, joka pysyy pystyssä, mutta on luokattoman huolimattomasti tehty. Ei kuitenkaan tarpeeksi huolimattomasti, että se ylittäisi lain määrittelemän ”huolimattomuuden” määritelmän. Jokainen nyt sitten voi itse päätellä, millaista laatua haluaa ja mitä milläkin hinnalla saa.

Sovintosopimus

Kumpikin osapuoli tyytyi kuluttajariitalautakunnan esitykseen. Asiasta laadittiin sovintosopimus, joka on allekirjoitettu. Asia on siis osaltamme loppuun käsitelty, paitsi 10.10.2014 klo 9.00 odotamme jälleen kohtaavamme. Silloin meillä on takuutarkastus täällä talossamme. Harkitsen vielä olisiko silloin talonäytön paikka, niitähän Hartman koti pitää itse valitsemissaan kohteissa. Luulen, että tämäkin kohde saattaisi kiinnostaa!

Loppusanat

Niin uskomattomalta, kun tämä tuntuukin on tullut aika kirjoittaa loppusanat. Päällimmäisenä edelleen ei ikinä enää ja karmea kokemus! Valitettavasti en myöskään sovusta huolimatta anna suosituksia Hartman kodille. Olemme toimineet heidän kanssaan vain heidän asianajajansa välityksellä.

Olen toki huomannut, että he ovat uusineet ilmettään ja tulleet mukaa sosiaaliseen mediaan omilla facesivuillaan ja instagramtilillä. Ihan kiva, mutta onko paljon näitä tärkeämmät ongelmat korjattu? Ovatko heidän käyttämänsä sopimukset kuluttajasuojalain mukaisia? Onko laatu parantunut? Todella toivon, että vastaukset ovat myönteisiä, mutta ainakaan minä en lähtisi näitä testaamaan oman kotini ja lompsani kustannuksella.

Olemme kuitenkin tyytyväisiä kuluttajariitalautakunnan suositukseen. Pääasia meille on, että tämä kaikki kauheus on ohi nyt. Olemme tyytyväisiä myös saamaamme korvaukseen, vaikka raha ei ole ollut pääasia, muuten olisimme hyväksyneet neuvotteluissa ehdotetun 5-numeroisen summan, blogin poistamisen ja salassapitosopimukset. Sitä sopimusta emme koskaan allekirjoittaneet ja niinpä toivommekin, että tästä blogista on toisille rakentajille apua!

 

Kootut korvausehdotukset ja kosteat paikat, VOL 2

Seinät vinossa, vettä olohuoneessa, ei tosin montaa litraa ja pari muuta muuttujaa. Kaukana olivat ne vuoden takaiset kesäiset päivät, kun kävimme ihastelemassa tonttiamme. Hymy oli hyytynyt ja takki tyhjä.
 

 Tontti täynnä asiantuntijoita

 
Seuraavalla viikolla työmaalle saapui kosteusmittaaja ja kokenut rakennustekninen asiantuntija. Olohuoneen ikkunan viereeen seinään tehtiin reikiä, joista kosteutta mitattiin. Sitä ei onneksi ollut. Asiantuntijat tosin eivät olleet sitä mieltä, että ei se haittaa kun nyt ei litroittain tullut! Vesi oli tullut ikkunankarmin välistä, koska uretaanitäytöt olivat vajaat. Tämä oli uuden rakennusliikeen näkemys asiasta. Miksi niitä ei ollut voinut hoitaa kuntoon, kun asiasta oli valitettu jo tammikuussa?

Rakennustekninen asiantuntija kiersi kohteen mukana oli myös asianajajamme. Tarkoitus oli saada selvyys siihen valitimmeko me turhasta vai onko työmaa ok. Asianajajamme laati Hartmannille kirjeen, jossa on listattu riidanalaiset korjaukset sekä hyvitysehdotukset ja kutsu neuvottelupyyntöön. Tämä kirje lähti meidän kanssa toimineen henkilön lisäksi koko firman toimitusjohtajalle. Ajattelimme, että häntä voisi kiinnostaa mitä hänen sukunimensä nimissä puuhailtiin.
 
25.6.2012 me rakennuttajat tapasimme työmaalla Hartmannin rakennuspäällikön, joka toimisi tästä eteenpäin Hartmannin yhteyshenkilönä. Toukokuun lopulla työmaalla aloittanut rakennusliike osasi hommansa ja sauna oli jo tehty uusiksi, tällä kertaa valot asennettiin ohjeiden mukaan ja jatkoksia ei ollut saunassa eikä katoissa. Rakennuspäällikön käskystä myös khh:n kattoon laitettiin tontille toimitettu paneeli. Me suostuimme, että ne laitetaan vanhojen päälle. Eteisen komeron seinä luvattiin tehdä piirrustusten mukaiseksi. Laskun eräpäivä siirrettiin 27.7.2012, olisiko talo sillon heidän osaltaan valmis? Hetken, sen pienen hetken, näimme valopilkahduksen tunnelin päässä. Pilkahdukseksi se tosin jäi.

TOP 4 -lista asioista, jotka jaksavat hämmästyttää ja kummastuttaa pientä rakentajaa

 
Koska tämän viikonlopun teema oli tämä ”kokoelma”, laaditaan toinenkin TOP 4 lista aiheesta: Ai mitä? Asioita joita me emme ymmärtäneet, ymmärrättekö te?
 
1) Palataan ajassa taaksepäin, yläkerran suihkun lattiavalu. Ensin siis asiasta neuvoteltiin Hartmannin kanssa, koska he väittivät ettei lattiaan tule mitään valua ennen laatoitusta. Onneksi kuvista löytyi se suihku ja valua lähdettiin tekemään. Tosin heiltä ei löytynyt tekijää, niin meidän palkaamamme K-raudan asentaja lupasi valun tehdä, Hartmannin laskuun. Asentaja tosin ilmoitti heti yläkertaan kiivettyään, että lattiaa ei voi valaa, koska lattiakaivo oli yhdellä ruuvilla kiinni ja painui lattian sisään. Rakennusliike nro. 1 esitti meille, että Hartmannin piirrustuksissa on merkitty, että kiinnitys on yhdellä ruuvilla. Ai mitä? Se ei haittaa, että lattiakaivo painuu lattiaan, kun se vaan on piirrustusten mukainen.
 
Ihanaa sitoutumista piirrustuksia kohtaan, mutta missä on järki tästä hommasta? Toivottavasti muut Hartman koteja rakentavat rakennusliikkeet eivät ihan näin orjallisesti ole noudattaneet piirrustuksia! Meidän onni oli K-Raudan asentaja, joka ei todellakaan jatkanut työvaiheita, jos asiat eivät olleet kunnossa. Sitä emme uskalla edes ajatella miten yhdellä ruuvilla kiinnitetyn lattiakaivon kanssa olisi voinut käydä, jos Hartmannin asentaja olisi lattian valanut!
 
2) Rakennusliike 2 ilmoittaa kesäkuussa, että ei pääse jatkamaan työvaiheitaan, kun pääsisäänkäynnin aidoitusta ei ole tehty. Oli soitellut asiasta Hartmannille ja sieltä oli sanottu, ettei kuulu pakettiin. Että koska joku tulee ne tekemään? Ai mitä? Maaliskuussa sovimme vastaavamme laatiman puutelistan mukaan näin:
 

 
Niin raivostustuttavaa! Työmaa oli ollut käynnissä 8kk ja lähes jokainen asia käytiin samaan tapaan läpi ja niitähän rakennustyömaalla riittää. Kuuluuko vai, soita sinne, kysy siltä, se sano sitä tuo tätä…5 -vaille valmis toimitus sai todella uuden merkityksen: sehän tarkoittaakin jokaista työvaihetta erikseen ja että työt jäävät aina tosiaan sen 5 -vaille valmiiksi!
 
3) Rakennuspäällikkö soittaa ja sanoo, että työmaa seisoo kun parvekkeen vesieristys ei ole tehtynä. Ai mitä? Siellähän on huopaa jo kiinnitettynä! Kuka ne on kiinnittänty? Rakennusliike 1. Paikan päällä vielä kaupan päälle todetaan, että huovat on kiinnitetty väärin ja ne joudutaan purkamaan kokonaan parvekkeelta pois. Parvekkeesta keskustellaan naamatusten työmaalla. Puheenaiheena on etenkin se, kuinka kaiteen säleikkö on paras tehdä, että siitä tulee hyvä, päätän kysyä autokatoksesta, sillä se näyttää piirrustuksessa tältä:



Ja paikan päällä tältä:
 
 
Etsi virheet kuvasta! Vasemmassa kuvassa näkyy muuten ”hukkapuuta”, sitä pilkottiin
noin 8 mottia takkapuiksi. Talomme tunnistettiin nimellä: Ai se talo missä on se iso lautakasa katoksen vieressä?

 
 4) Paneelattujan kattojen listoitus. Varjolista ei riittänyt peittämään rakoja, tarvitaan kourulistaa. Sapetti, kourulistat…kas kun ei rännit!

Me kuvittelimme, että kun kerta listoitus kuuluu pakettiin, niin myös yläkerran wc/suihku olisi paketissa mukana. Mutta kas kun ei ole. Ai mitä? No kun siellä on meidän laatoittaja jättänyt laatat liian kauas katosta, niin he eivät laita listoja. Laattojen reunat on tasan, toisella puolella seinän ja katon välissä on muutama milli väliä ja toisella puolella muutama sentti ja totta tosiaan LAATTOJEN REUNAT OVAT TASAN. Se mikä ei ole tasan, on tasan KATTO, joka on yllätys, yllätys vinossa. Ilmeisen periaatteellinen asia Hartmannin puolelta. Vitsikästä, mutta totta: alakerran vessassa on vielä isommat raot, mutta sen he ovat luvanneet jo tehdä. Joskus se mittanauhan käyttö voisi olla aika kova juttu 😀 Joten eiköhän lopeteta se mutina ja laiteta ne s….nan listat ihan jokaiseen paneelattuun kattoon!
 
Jotenkin ajattelisi, että tässä vaiheessa työmaata ja siihen perustuen, mitä olemme saaneet jo sietää, ei tällaisista asioista viitsisi enää kiistellä. Mutta kun ei tässä projektissa ole mikään mennyt niinkuin maalaisjärjellä voisi ajatella, niin ei mene tämäkään!
 
Lisää korjattavaa ja reklamoitavaa tippuu taisaiseen. Huomautettavaa on muun muassa seinälevyissä, jotka eivät ole kunnolla kiinni. Sen voi todeta painamalla seinää, joka painuu ja läpi paistaa ruuvinkannat. Levyjä luvataan kiristää, kiva kiitos. Tässä meidän portaikon seinä, joka on Hartmannin mukaan korjattu. Joo ei muuta kun portaita kiinni, onko tämä nyt sitä rouheaa sisustamista vai mitä?


6.7.2012 sovitaan tontille palaveri, jossa mukana on meidän ja Hartmannin rakennuspäällikön lisäksi rakennustekninen asiantuntija ja asianajajamme.

Hieno heinäkuu, työmaamme alkaa taas punoittaa tulehtuneena!

Vinkki kuuluu: Jos homma ei etene, niin kuin pitäisi älä epäröi käyttää asiantuntijoita. Heidän laskunsa voi olla pieni kustannus, jolla voidaan estää suuret vahingot, jotka tulevat moninkertaisesti kalliimmaksi!