Asiantuntijan arvio: Epäonnistunut rakennusprojekti

Kuluttajariitalautakunnan valitusta varten opiskelimme kuluttajansuojalakia, jota taloelementtikaupoissa noudatetaan. Näistä kaupoista on laissa kokonainen luku. Teetätimme myös talostamme AKA-auktorisoidun kiinteistövälittäjän arvion, se ei mieltä ylentänyt.

Arvon mekin ansaitsemme, tosin alennetun sellaisen

Aikaisemmin kommentoinut anonyymi, ilmeisen järkyttyneenä, ihmetteli ”omaan nurkkaan pissimistä” ja sitä kuinka tämän blogin kirjoittaminen romahduttaa talon arvon. Jokainen nyt tehkööt omat arvionsa arvon romahduttavasta syystä, tässä pari asiaa pohdittavaksi.

Me rakennuttajina olemme velvollisia kertomaan kaiken oleellisen talosta myydessämme sitä. Jos kauppaan vaikuttavista asioista ei kerrota totuudenmukaisesti, voi kyseeseen tulla jopa nimike petos, riippuen tietysti virheen vakavuudesta. Lievemmissä tapauksissakin kuitenkin käytetään termejä hinnanalennus tai vahingonkorvaus. Että onko se nyt sitten tämä blogi, joka talon arvoa laskee, vai kenties se miten täällä on toilailtu rakentamisen aikana?

No AKA-auktorisoitu kiinteistövälittäjä arvioi hinnan alennuksen olevan 5-10% sen hetkisen tilanteen ja valmiusasteen perusteella. Eli 400 000€ talosta 40 000€ ja niin edelleen. Hän kirjoittaa raportissaan ”epäonnistuneesta” rakennusprojektista, jonka seurauksena talon arvo laskee. Hän myös muistuttaa raportissaan myyntitilanteesta, jossa tietoja ei saa salata, vaan talon ”poikkeava historia” on tuotava ostajan tietoon.

Tällöin elettiin marraskuuta 2012. Lopullinen arvio hinnan alennuksesta voitaneen tehdä vasta, kun talossa on asusteltu ainakin pari lämmityskautta. Tämähän on vasta tulevaisuudessa tapahtuvaa, vaikka viitteitä rakentamisen laadukkuuteen on jo todettavissa muutaman kuukauden asumisen perusteella…

Valtava valitus

Kyllä se lopputyöstä käy! Sivuja sadoittain. Samoja s-postikeskusteluita, joita on tänne kirjoiteltu, liitteitä taisi olla 43 kpl. Vaatimuksia oli kolme: korvaus viivästymisestä, vahingonkorvaus välillisistä vahingoista ja hinnan alennus. Kaikki KSL:n mukaisesti perusteltuina.

Valitus auton etupenkillä matkalla postiin, kahtena kappaleena.

Länsirintama vaikenee

Sitten ei mitään. Täysi hiljaisuus. Paljon on kyselty sitä, että asummeko jo talossa. Kyllä asumme, muutimme jouluksi, kun ensin saimme omat hommamme tehtyä. Se kyllä olikin yhtä takkuamista kahden väsyneen rakentajan osalta.
Uskomattomia kommelluksia! Tilasimme mielestämme hienon suihkuseinän ja sitähän se oli. Suihkuseinässä oli tukitanko, joka olisi pitänyt kiinnittää ”viereiseen” seinään. Siinä seinässä oli ikkuna. No kattoon sitten? Ei siinä oli ilmanvaihtoventtiili…ja tätä rataa. Aikaa kului, mutta viimein joulukuun 14. päivä koitti muuttotarkastuksen aika.
Mieheni oli työreissussa ja minä siivosin yötä myöden. Yöllä yhdentoista jälkeen sain kaiken valmiiksi ja ajattelin huuhtoa vielä rätin viime töikseni. Ei lämmintä vettä, ei mistään hanasta! Onneksi putkimies vastasi puhelimeen ja lupasi tulla heti aamulla selvittämään asiaa ennen tarkastusta. Tässä esimerkki loistavasta palvelusta!
Lopuksi selvisi, että aikaisemmin työmaalla olleet ystäväperheemme miehet olivat ”säädelleet” juttuja teknisessä tilassa ja laittaneet lämpöisen veden  pois. Onneksi tämä selvisi aamulla ennen kuin putkimies ehti paikalle ja ennen kuin muuttotarkastus alkoi. Sopivasti vielä kiristi hermoja ennen tarkastusta, mutta eihän tuollekaan voinut kuin nauraa, tosin vasta jälkeen päin.
Muuttotarkastuksessa huomautettavaa löytyi mm. varastosta, joka ei kaupungin viranomaisen mukaan ollut valmis. No valmiina me olimme sen ostaneet ja Hartman oli sen meille valmiiksi ilmoittanut. Kuka sitten tässäkin on oikeassa?

Äänirikas joulu ja uusivuosi

Muuttamaan pääsimme tosiaan jouluksi ja ensimmäisen joulun halusimme viettää perheidemme kanssa. Heitä kun oli lähinnä viimeisen vuoden aikana nähty talkoohommissa työmaalla ja yhteydenpitokin oli nyt lähinnä ollut sitä, että me olimme jotain palvelusta vailla. Uudeksi vuodeksi kutsun saisivat ystävät rakkaat, jotka talkootyökutsujen lisäksi, olivat saaneet täyslaidallisen valitustamme kuunneltavakseen.
Joulusaunaan, samoin kuin uuden vuoden saunaan, oman mausteensa toi pesuhuoneen oven auki ollessa huutamaan alkavat kodinhoitohuoneen palohälyttimet. Verkkovirrassa huutavat kapistukset pitävät muuten aivan järkyttävää ääntä!
Suihkussa ei voinut käydä muuten kuin, että terassin ovi ja pesuhuoneen ikkuna olivat auki (jäätävää). No eipä siinä auttanut, porukka saunaan ulko-ovet auki, lapsille kädet korvien eteen ja emännälle paljon huumorintajua. Tervetuloa meidän uuteen ”kotiin”!
No mitäs pienistä, jouluaattona jäätyi ilmanvaihtokone. Toki saimme sen sulaksi, mutta se piti aivan järkyttävää ääntä. Pyhinä ei tietenkään ketään saatu näitä ”pikkuvikoja” korjaamaan, mutta kun arki koitti kävi sähkömies vaihtamassa kodinhoitohuoneeseen palovaroittimen ja ilmanvaihtokoneen korjaaja kävi hoitamassa koneen kuntoon. Kummankaan kanssa ei mitään ongelmaa, ei kirjallisia reklamointeja, nupisemista korvaamisesta tai epäselvää siitä kenen vastuulla asian kuntoon hoitaminen oli. Tällaiseen voisi jopa tottua!
Yksi asia mihin meidän oli vaikea tottua oli tontin, rakennustyömaan, raksan, talon kutsuminen kodiksi. Vaikeaa se on yhä!

Blogin kirjoitus alkaa ja neuvottelupöytä kutsuu

Ja kuuluihan sieltä ”länsirintamaltakin”, pari viikkoa blogin avaamisen jälkeen puhelimeni soi. Tällä kertaa luurin toisessa päässä oli Hartmannin myyntijohtaja. Hän halusi neuvotteluun kanssamme. Samalla viikolla, kun istuimme neuvottelupöydän ääreen saimme Hartman Rauta Oy:n palkkaaman asianajajan laatiman vastauksen kuluttajariitalautakuntaan tekemäämme valitukseen.
Näistä lisää seuraavissa teksteissä.

7 vastausta artikkeliin ”Asiantuntijan arvio: Epäonnistunut rakennusprojekti

  1. Anne-Mari

    Vertaistukea googlailin eli ”pieleen mennyt rakennusprojekti” ja päädyin tänne sekä Villa Painajaiseen. Hienoa, että olette vieneet asioita eteenpäin sekä jakaneet infoa täällä, asioista vaietaan liikaan. Meidän projekti on mennyt totaalisen pieleen ja nyt selvitysten yms. jälkeen alkaa juristien osuus jne. Lisäksi parempi puolisko on aloittanut blogin, jotta tietoisuus huonosta rakentamisesta ja siihen liittyvistä koukeroista lisääntyisi ja ehkäpä joku voisi välttyä kokemasta sen, mitä olemme itse viimeiset vuodet kokeneet.
    Toivottavasti päivitätte kuulumisianne tänne, jään kurkkimaan tapahtumia.

    http://www.uniikkitalo.blogspot.fi/

    Vastaa
  2. ans

    3.2.3 Eristystyö tulisi ajoittaa niin, että lämmöneristystä
    suojaavat rakenteet ovat valmiina tai ne tehdään viiveettä eristämisen jälkeen. Tarvittaessa käytetään tilapäissuojausta. Valmista eristystä ei saa kuormittaa vahingoittavasti eikä painaa suunniteltua ohuemmaksi. Yläpohjan
    avoimeen eristetilaan puhallettava kuitueristys asennetaan valmiiksi, kun tuulelta ja sateelta suojaavat rakenteet ovat riittävän valmiit ja eristettävällä alueella liikkumista edellyttävät työt on suoritettu. Puhallettu eristyspaksuus tarkistetaan mittauksin ja verrataan painumavara huomioon ottaen suunnitelmiin. Eristetty alue varustetaan tarvittaessa kävelysilloin myöhempää liikkumista
    varten.

    RT RakMK-21217
    (C4 Lämmöneristys. Ohjeet.)

    Tulipa vain mieleen niistä teidän eristyksien suojaamattomuudesta, en tiedä onko jo joku laittanutkin tämän pätkän. Se voisikin olla sulle vinkki jaettavaksi, että jos vähän ihmiset selailisivat noita kortteja, että olis joku kuusa laatuvaatimuksista, ettei ole niin yksin sodassa rakennusalan laatusotaa vastaan. Vaikka en ole kyllä ollenkaan tietoinen korttien lisenssikustannuksista.

    Vastaa
  3. Anu H

    Jatkoa on luvassa, tällä viikolla ehkä myöhemmin 🙂 Uskoisin, että keskiviikon jälkeen selviää mistä kuviosta on kyse! Vielä riittää tarinaa…

    Hyvä, arvostan! Ainakin tiedät, että kaikki tulee hyvin tehty, eikä tarvitse murehtia asioista, jotka täällä mietityttävät päivittäin. Tsemppiä projektiin!

    -Anu

    Vastaa
  4. Anonymous

    Nonii, joko olisi aika odotetun jatkon? ”mitä sitten tapahtui..” -koukku on jo lasten saduista tuttu, mutta tää ei taida olla lapsille sopiva satu 😀

    Btw, minä aloitin tekemään osittain teidän mallin innoittamana pitkästä omaa raksaprojektia, en sitten edes kilpailuttanut talofirmoja! Ja hyvin etenee, tosin oma selkänahka on rullalla kun joka ikinen hetki menee nyt tikkailla kiipeillessä.

    Vastaa
  5. Anonymous

    Tsemppiä. Harva tuntuu tosiaan tietävän, että asunnon/talon myyntihetkellä tulee myös negatiivinen historia kertoa. Näin itsekin meneteltiin aikanaan, asunto saatiin myytyä rakentavassa hengessä ostajalle, eikä hinta loppujen lopuksi ollut huono.

    Vastaa
  6. Anonymous

    Hienoa mainosta talotoimittajalle 😉 Miten voikin mennä kaikki ihan pieleen…en käsitä.

    Hyvä, että olet jaksanut jakaa tämän muiden luettavaksi. Toivotan ihan älyttömästi tsemppiä ja jaksamista kaiken keskellä 🙂

    Vastaa

Vastaa käyttäjälle Anonymous Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.