Kootut korvausehdotukset ja kosteat paikat, VOL 2

Seinät vinossa, vettä olohuoneessa, ei tosin montaa litraa ja pari muuta muuttujaa. Kaukana olivat ne vuoden takaiset kesäiset päivät, kun kävimme ihastelemassa tonttiamme. Hymy oli hyytynyt ja takki tyhjä.
 

 Tontti täynnä asiantuntijoita

 
Seuraavalla viikolla työmaalle saapui kosteusmittaaja ja kokenut rakennustekninen asiantuntija. Olohuoneen ikkunan viereeen seinään tehtiin reikiä, joista kosteutta mitattiin. Sitä ei onneksi ollut. Asiantuntijat tosin eivät olleet sitä mieltä, että ei se haittaa kun nyt ei litroittain tullut! Vesi oli tullut ikkunankarmin välistä, koska uretaanitäytöt olivat vajaat. Tämä oli uuden rakennusliikeen näkemys asiasta. Miksi niitä ei ollut voinut hoitaa kuntoon, kun asiasta oli valitettu jo tammikuussa?

Rakennustekninen asiantuntija kiersi kohteen mukana oli myös asianajajamme. Tarkoitus oli saada selvyys siihen valitimmeko me turhasta vai onko työmaa ok. Asianajajamme laati Hartmannille kirjeen, jossa on listattu riidanalaiset korjaukset sekä hyvitysehdotukset ja kutsu neuvottelupyyntöön. Tämä kirje lähti meidän kanssa toimineen henkilön lisäksi koko firman toimitusjohtajalle. Ajattelimme, että häntä voisi kiinnostaa mitä hänen sukunimensä nimissä puuhailtiin.
 
25.6.2012 me rakennuttajat tapasimme työmaalla Hartmannin rakennuspäällikön, joka toimisi tästä eteenpäin Hartmannin yhteyshenkilönä. Toukokuun lopulla työmaalla aloittanut rakennusliike osasi hommansa ja sauna oli jo tehty uusiksi, tällä kertaa valot asennettiin ohjeiden mukaan ja jatkoksia ei ollut saunassa eikä katoissa. Rakennuspäällikön käskystä myös khh:n kattoon laitettiin tontille toimitettu paneeli. Me suostuimme, että ne laitetaan vanhojen päälle. Eteisen komeron seinä luvattiin tehdä piirrustusten mukaiseksi. Laskun eräpäivä siirrettiin 27.7.2012, olisiko talo sillon heidän osaltaan valmis? Hetken, sen pienen hetken, näimme valopilkahduksen tunnelin päässä. Pilkahdukseksi se tosin jäi.

TOP 4 -lista asioista, jotka jaksavat hämmästyttää ja kummastuttaa pientä rakentajaa

 
Koska tämän viikonlopun teema oli tämä ”kokoelma”, laaditaan toinenkin TOP 4 lista aiheesta: Ai mitä? Asioita joita me emme ymmärtäneet, ymmärrättekö te?
 
1) Palataan ajassa taaksepäin, yläkerran suihkun lattiavalu. Ensin siis asiasta neuvoteltiin Hartmannin kanssa, koska he väittivät ettei lattiaan tule mitään valua ennen laatoitusta. Onneksi kuvista löytyi se suihku ja valua lähdettiin tekemään. Tosin heiltä ei löytynyt tekijää, niin meidän palkaamamme K-raudan asentaja lupasi valun tehdä, Hartmannin laskuun. Asentaja tosin ilmoitti heti yläkertaan kiivettyään, että lattiaa ei voi valaa, koska lattiakaivo oli yhdellä ruuvilla kiinni ja painui lattian sisään. Rakennusliike nro. 1 esitti meille, että Hartmannin piirrustuksissa on merkitty, että kiinnitys on yhdellä ruuvilla. Ai mitä? Se ei haittaa, että lattiakaivo painuu lattiaan, kun se vaan on piirrustusten mukainen.
 
Ihanaa sitoutumista piirrustuksia kohtaan, mutta missä on järki tästä hommasta? Toivottavasti muut Hartman koteja rakentavat rakennusliikkeet eivät ihan näin orjallisesti ole noudattaneet piirrustuksia! Meidän onni oli K-Raudan asentaja, joka ei todellakaan jatkanut työvaiheita, jos asiat eivät olleet kunnossa. Sitä emme uskalla edes ajatella miten yhdellä ruuvilla kiinnitetyn lattiakaivon kanssa olisi voinut käydä, jos Hartmannin asentaja olisi lattian valanut!
 
2) Rakennusliike 2 ilmoittaa kesäkuussa, että ei pääse jatkamaan työvaiheitaan, kun pääsisäänkäynnin aidoitusta ei ole tehty. Oli soitellut asiasta Hartmannille ja sieltä oli sanottu, ettei kuulu pakettiin. Että koska joku tulee ne tekemään? Ai mitä? Maaliskuussa sovimme vastaavamme laatiman puutelistan mukaan näin:
 

 
Niin raivostustuttavaa! Työmaa oli ollut käynnissä 8kk ja lähes jokainen asia käytiin samaan tapaan läpi ja niitähän rakennustyömaalla riittää. Kuuluuko vai, soita sinne, kysy siltä, se sano sitä tuo tätä…5 -vaille valmis toimitus sai todella uuden merkityksen: sehän tarkoittaakin jokaista työvaihetta erikseen ja että työt jäävät aina tosiaan sen 5 -vaille valmiiksi!
 
3) Rakennuspäällikkö soittaa ja sanoo, että työmaa seisoo kun parvekkeen vesieristys ei ole tehtynä. Ai mitä? Siellähän on huopaa jo kiinnitettynä! Kuka ne on kiinnittänty? Rakennusliike 1. Paikan päällä vielä kaupan päälle todetaan, että huovat on kiinnitetty väärin ja ne joudutaan purkamaan kokonaan parvekkeelta pois. Parvekkeesta keskustellaan naamatusten työmaalla. Puheenaiheena on etenkin se, kuinka kaiteen säleikkö on paras tehdä, että siitä tulee hyvä, päätän kysyä autokatoksesta, sillä se näyttää piirrustuksessa tältä:



Ja paikan päällä tältä:
 
 
Etsi virheet kuvasta! Vasemmassa kuvassa näkyy muuten ”hukkapuuta”, sitä pilkottiin
noin 8 mottia takkapuiksi. Talomme tunnistettiin nimellä: Ai se talo missä on se iso lautakasa katoksen vieressä?

 
 4) Paneelattujan kattojen listoitus. Varjolista ei riittänyt peittämään rakoja, tarvitaan kourulistaa. Sapetti, kourulistat…kas kun ei rännit!

Me kuvittelimme, että kun kerta listoitus kuuluu pakettiin, niin myös yläkerran wc/suihku olisi paketissa mukana. Mutta kas kun ei ole. Ai mitä? No kun siellä on meidän laatoittaja jättänyt laatat liian kauas katosta, niin he eivät laita listoja. Laattojen reunat on tasan, toisella puolella seinän ja katon välissä on muutama milli väliä ja toisella puolella muutama sentti ja totta tosiaan LAATTOJEN REUNAT OVAT TASAN. Se mikä ei ole tasan, on tasan KATTO, joka on yllätys, yllätys vinossa. Ilmeisen periaatteellinen asia Hartmannin puolelta. Vitsikästä, mutta totta: alakerran vessassa on vielä isommat raot, mutta sen he ovat luvanneet jo tehdä. Joskus se mittanauhan käyttö voisi olla aika kova juttu 😀 Joten eiköhän lopeteta se mutina ja laiteta ne s….nan listat ihan jokaiseen paneelattuun kattoon!
 
Jotenkin ajattelisi, että tässä vaiheessa työmaata ja siihen perustuen, mitä olemme saaneet jo sietää, ei tällaisista asioista viitsisi enää kiistellä. Mutta kun ei tässä projektissa ole mikään mennyt niinkuin maalaisjärjellä voisi ajatella, niin ei mene tämäkään!
 
Lisää korjattavaa ja reklamoitavaa tippuu taisaiseen. Huomautettavaa on muun muassa seinälevyissä, jotka eivät ole kunnolla kiinni. Sen voi todeta painamalla seinää, joka painuu ja läpi paistaa ruuvinkannat. Levyjä luvataan kiristää, kiva kiitos. Tässä meidän portaikon seinä, joka on Hartmannin mukaan korjattu. Joo ei muuta kun portaita kiinni, onko tämä nyt sitä rouheaa sisustamista vai mitä?


6.7.2012 sovitaan tontille palaveri, jossa mukana on meidän ja Hartmannin rakennuspäällikön lisäksi rakennustekninen asiantuntija ja asianajajamme.

Hieno heinäkuu, työmaamme alkaa taas punoittaa tulehtuneena!

Vinkki kuuluu: Jos homma ei etene, niin kuin pitäisi älä epäröi käyttää asiantuntijoita. Heidän laskunsa voi olla pieni kustannus, jolla voidaan estää suuret vahingot, jotka tulevat moninkertaisesti kalliimmaksi!

14 vastausta artikkeliin ”Kootut korvausehdotukset ja kosteat paikat, VOL 2

  1. Anonymous

    Ensiksi kiitokset, että jaksatte ylläpitää tällaista blogia kaiken tuon, noh, ’epätoivon’ keskellä.

    Ajattelin mainita noista KHH.n uusista paneeleista, kun en tekstin perusteella tähän mennessä osannut arvata onko tuo ko. tila kosteita tiloja. Eli; onko varmistettu, että nuo vanhat paneelit on naulattu kiinni koolaukseen (eikä ’hieman huti tai onhan se melkein siinä’) joka kohdasta? Kun tuolla on ratkaiseva teko höyrysulun ja ilmanvaihdon toimivuuteen JOS tuo tila on sellainen, että se höyrysulun ym. vaatii. Puhkaistu höyrysulku/muovikalvo on käsittääkseni melkein pahempi kuin, että sitä ei olisi ollenkaan.

    Vastaa
  2. Simo Saario

    Tuolta Riemurasiasta itsekin ”bongasin”. Täytyy sanoa kyllä, että raksablogeja en muuten ole seurannut, mutta tämä tarina kyllä tempaisi mukaansa. Toivottavasti aurinko paistaa jatkossa enemmän.

    Vastaa
  3. Anu H

    ^^
    Onpas mukava olla täysin samaa mieltä! Kuten jo aikaisemmin sanoin, kyllä me sen ymmärrämme, että aina kaikki ei mene niin kuin suunnitelmissa ja kompromissien tekemisen ymmärsimme kyllä. Ja onhan niitä jouduttu tekemäänkin. Väliseinän siirto sen takia, että putket mahtuu tekniseen tilaan on ok! Mutta seinän laittaminen 8cm eri paikkaan kun piirrustuksissa noin niinkun ilman syytä ei ole ok!

    ^
    Totta :), kyllä tässä aika pienistä asioista on oppinut olemaan tyytyväinen. Tosin, jos leka olisi edelleen heilunut meidän oven smyygiin, niin olisin siinä mielentilassa hakenut varmaan naapurista kaivinkoneen 😉

    -Anu

    Vastaa
  4. Anonymous

    Pahaa tekee tämän lukeminen. 🙁 Olen kuullut vastaavista tapauksista aikaisemminkin ja joka kerta itselleni nousee valtava raivo näistä. En tiedä miten itse pystyisin tällaista tilannetta käsittelemään.

    Tsemppiä teille, koittakaa jaksaa!

    Vastaa
    1. Anu H

      Me olemme taistelumme valinneet ja usko jaksamiseen on kova!

      Huolestuneena olen minäkin pistänyt merkille, että näitä tarinoita on paljon! Kaikkien ei ole mahdollista kirjoittaa blogia tai muuten voimia taistella.

      Pakko tähän laittaa, että muutama idea on tästä ajatuksesta lähtenyt liikkeelle ja uskon, että pian saattaa puhaltaa muutoksen tuulet 🙂

      Vastaa
  5. Anonymous

    Anu ^^ Poikkeuksia löytyy toki molemmista, mutta poikkeushan vahvistaa säännön vai miten se meni 😀

    Noh vakavemmin asiasta, saat olla tuosta kyllä ihan tyytyväinen. Olet sentään pystynyt kommunikoimaan heidän kanssaan. Muuten esim. smyygiä korjatessaan olisi saattanut käydä niin että lekan heilunta olisi raivarisi ja parin olankohautuksen jälkeen vain jatkunut 🙂

    Vastaa
  6. Anonymous

    Lisää! Totta on että rakentamiseen ja osin myös rakennuttamiseen kuuluu ongelmat ja erilaiset sovellukset, mutta huomionarvoisen tästä tekee ehdottomasti se, että ei saada sitä mitä ostetaan ja tästä korvauksena hoidetaan jatkossakin asiat päin vittua. Ihan pelottaa ryhtyä samoihin hommiin, vaikka joku taju rakennusasioista onkin..

    Vastaa
  7. Mika

    Ilmeisesti Riemurasian lukijat ovat sitten kiinnostuneita rakennusblogeista enemmänkin… Eli jos lukijoita sieltä tulee tätä blogia lukemaan, niin osa jatkaa eteenpäin toisiin rakennusblogeihin? Tai ainakin omassa blogissani tästä blogista on tullut suurin yksittäinen kävijälähde viime aikoina.

    Virolaisista, venäläisistä, suomalaisista tai vaikka turkulaisista ja tamperelaisista timpureista en itse osaa oikein sanoa mitään, enkä tiedä osaisinko laittaa edes paremmuusjärjestykseen – siis varsinkaan tamperelaista ja turkulaista joukkuetta. Uskoisin, että kaikissa joukkueissa on sekä hyviä että huonoja osaajia. Meidän työmaalla on puhuttu tähän asti viron kieltä (paitsi itse puhun välillä suomeakin), jopa niin että sepeliautokuski, betoniautokuski ja ontelolaattakuski yritti kukin ensin keskustella suomeksi timpureiden kanssa, mutta muutaman lauseen jälkeen molemmat huomasivat, että keskustelu käykin viroksi paljon sujuvammin, kun sieltä olivat kaikki kotoisin. Venäläisiin raksamiehiin en ole omilla työmaillani vielä koskaan törmännyt, mutta kai niitäkin pääkaupunkiseudulla pyörii. Tai jos ei täällä, niin sitten ainakin Olkiluodon ydinvoimalan työmaalla. Venäjän kielelläkin kuitenkin uskoisin pärjääväni, jos sitä kieltä puhuvan kanssa sattuisin joskus jollain työmaalla kohdakkain. Ai joo – yksi poikkeus meidän oman talon työmaalla on sentään ollut, eli kaivurikuskina oli yli 70-vuotias herrasmies, joka oli aivan supi-suomalainen. Ja erittäin hyvä vitsinkertojakin vielä.

    Vastaa
  8. Anu H

    Kaatopaikka, kuulostaa just sopivalta 😀

    Jotain liikehdintää olen ollut kävijämäärissä havaisevinani…Sinne Riemurasian kaatopaikan suuntaan heitän keskusteluihin kommentin: Meillä ei ole ollut Hartmannin kautta yhtään virolaista/venäläistä työmiestä vaan kaikki ovat olleet ihan suomalaisia!

    -Anu

    Vastaa
  9. Anonymous

    http://www.riemurasia.net/kaatopaikka/

    Löytyypi bloki jo täältäkin 😀 Ainakin saadaan lukijoita ja erilaisia mielipiteitä (hyviä ja huonoja sekä puolesta ja vastaan).

    Mielestäni kuitenkin tämäkin ala on asiakaspalvvelua ja tässä ei osata sitä puolta ollenkaan. Eihän autokaupassakaan tietämätöntä/osaamatonta/ensikertalaista saa kusettaa.

    Vastaa
  10. Anonymous

    Tässä on tullut kyllä monen monta ajatusta mieleen. Tosin se pelko on hälvennyt että osaako itse rakentaa, kun joka puolelta kuulee, että rakennusvaatimukset ovat nykyään niin korkeat että omatoimirakentaminen ensikertalaiselta ei onnistu.

    Tämä blogi kyllä todistaa sen ettei onnistu ”ammattilaisiltakaan”. Mutta hävettää kyllä Hartmanin puolesta ja ISOSTI että asioita ei kehdata (taida olla varaa) korjata vaan mennään naurettavuuksiin tappelemalla joka listan palasta. Kiitos että jaksat kirjoittaa tätä!

    Vastaa
  11. Santeri Moksunen

    Voimmeko olettaa, että tulevaisuudessa kun tämä sirkus on ohitse, saadaan lukea kuinka juttu menee poliisille / oikeuteen ja sitten iltalehteen ”Perheen painajainen, rakennusfirma teki unelmien talosta painajaisen” ?

    Vastaa
    1. Anu H

      Tähän ei taida kirjoittakaan vielä tietää vastausta! Monenlaista matoa on koukkuun laitettu, katsotaan nyt miten käy…

      Pitäkää peukkuja! 🙂

      Vastaa

Vastaa käyttäjälle Mika Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.