Viime vuosi ja tosi hauskat kujeet!

Asiasta kysyttyämme on 19.1.2012 meille esittäytynyt uusi yhteyshenkilö myynnin osalta. Ensi töikseen hän lupasi, että saa olla mihin tahansa asiaan liittyen yhteydessä ja, että työmaahan pistetään vauhtia.

ABCD kissa kävelee, EFG tilausvahvistus valehtelee


Ihmetystä on herättänyt meidän lukutaitomme. Väittäisin, että sisälukutaitomme on ihan ok, mutta miten näitä nyt sitten luetaan?

Esimerkki 1. meille toimitetussa tilausvahvistuksen liitteessä koskien sähköurakkaa lukee seuraavasti palohälyttimien osalta:

 
Hartmannin kielellä tämä tarkoitti: Pakettiin sisältyy verkkovirralla toimiva palovaroitin jokaista alkavaa 60m2 kohden ja jos haluamme lisää, niin se on meidän oma asia. Asuinhuoneistoja meillä on viisi, tällä laskukaavalla paketiin kuului kuitenkin vain kaksi palohälytintä.
 
Esimerkki 2. yläkerran wc:n lattia ilmoitettiin olevan valmis, kun siellä oli gyprokkilevy lattiassa. Tiedustelimme asiaa, että kai siihen nyt joku valu täytyy tulla ennen vesieristystä ja laattoja, vastaus oli, että ei. Oikeasti, onhan siellä suihkukin? Ai, onko siellä suihkukin, tarkistetaan piirrustuksista, no sitten se kuuluu pakettiin. Tilausvahvistuksessa puhutaan lattiabetonista 100mm ja perässä A, joka ymmärtääksemme tarkoittaa asennettuna. Erikseen ei tosin mainita yläkerran pesuhuoneen lattiasta mitään. Olisi pitänyt huomata vai olisiko?
 
Kuten ensimmäisissä teksteissä yritin selittää, ostimme paketin poistamalla 100% valmiista talosta ne osat mitä emme halunneet Hartmannin toimittavan, muu ostettiin asennettuna. Tilausvahvistuksessa taas oli lueteltu kaikki mitä paketti sisälsi laastisäkkien koosta, kattotuolien kannakkeiden määrään. Lukutaitoa se vaatiikin, että sitten tietää riittääkö 25kg laastisäkki vai meneekö 35kg? Itseasiassa tuo vaatii jo menekin laskemisen osaamista ja ehkä jo jotain rakennusalan tutkintoa ja tietoa siitä, että myyjän sanaan ei voi luottaa. Pitäisihän nämä nyt tietää, kun alkaa rakentaa, eikö?
 
Esimerkki 3. Saunan tilasimme täysin valmiina ja se A, joka kohdassa. Minulle soitettiin ja ilmoitettiin, että kiuas, joka pakettiin kuuluu ei lämmitä piirrustuksissa olevaa saunaa. Lisämaksusta 170€ saisimme sellaisen kiukaan, joka lämmittäisi piirrustuksissa olevat saunan neliöt. Ihmettelimme asiaa ja meille todettiin, itsehän te olette sen kiukaan tilanneet…Kyllä nimenomaan ja toki sellaisen, joka ei lämmitä kyseistä saunaa! Eli meidän olisi pitänyt tarkistaa kiukaan lämmitysominaisuudet valmistajalta eli minkäkokoisen saunan tilausvahvistuksessamme oleva kiuas lämmittää.
 
Tällaiset virheet, kun olisi heti tilausvahvistuksesta tajunnut suurennuslasin kanssa nyysätä ja yhdenkin virheen löydyttyä puuttua asiaan vähän toisella temmolla, olisi hommat varmasti menneet toisin. Ai niin, siinä vaiheessa, kun saimme tilausvahvistuksen käsiimme, niin työmaa oli jo hyväsesti käynnistynyt ja valittaminen, saati sitten kaupan purkaminen oli tehty kohtuu hankalaksi! Varmasti on meissäkin vikaa, mutta COME ON NYT!
 
Esimerkki 4. Keskuspölynimurin imurasioita kuului pakettiin, niin vähän, että johto ei olisi yltänyt joka paikkaan talossa. Tilausvahvistuksessa lukee tästä näin: Keskupölyimuri+ siivoussarja+putkistot+imurasiat  2krs taloon ja se A. Eikö nyt voisi olettaa, että imurilla pääsisi sen perimmäisenkin nurkan imuroimaan, vai?

 
Esimerkki 5. Palataan takaisin maatöihin, tilausvahvistuksessa lukee näin:


Tässä kohtaa olisi pitänyt tajuta, että tulossa on yli 5000€ lasku lisätyöstä + 70h odottelusta. Huom! nämä eivät ole aputyötä vaan lisätyötä. Mitä muuta työtä vielä on? Ja lisätyötähän oli se, kun kaivinkone laski poisajettavan maan kuorma-auton lavalle ei tontille ja sitten se yli 1m syvälle kaivaminen. Täytyisi kai alkaa kaivinkoneyrittäjäksi?

Kerro, kerro kuvastin, kuka tässä nyt on pölvästein?

Peiliin on myös pyydetty katsomaan. Niin teinkin ja löytyihän sieltä korjattavaa. Sitä esimerkiksi jäin miettimään, miksi emme suoraan puhuneet laadusta ja etenemisestä työmiesten kanssa? No siksi ettei työmaalla ollut koskaan ketään!
 
Koska emme lähtökohtaisesti halunneet ajatella, että kaikki ihmiset ovat aina kusipäävedättäjäpaskahuijareita (tosin tämä asenne on nyt saatu korjattua), ajattelimme, että he olivat varmaankin lounaalla tai kahvilla/vessareissussa juuri silloin, kun me satuimme työmaalle tulemaan. Eikä meillä ollut omalla ruokatunnillamme mahdollisuutta odotella työmaalla kovin kauaa.
 
Puhelimella heitä ei saanut kiinni. Mutta myönnetään, en itse myöskään mielelläni hoida työasioita ”virka-ajan” jälkeen. Toki pyrin soittamaan takaisin, mutta voipahan sekin joskus unohtua! Tämä autio työmaa alkoi toistua jo vähän turhan usein mennäkseen aina lounaiden piikkiin ja kai sitä nyt raavas raksamies voi pissalla puskassa käydä?
 
Takaisin asiaan eli tähän mennessä työmaalla oli ”tapahtunut” seuraavaa: työt etenevät etanan vauhtia, rakennusliike lupaa pistää vauhtia, riippumatta vuorokauden ajasta työmaalla ei ikinä näy ketään töissä. Tai kerran näkyi, koko suku oli laittamassa villoja meidän seiniin! Oikeasti siellä oli timpureiden lisäksi perheen pikkuveli, hänen tyttöystävänsä ja jonkun toisen tyttöystävä vai oliko se sisko?! Pikkuisen jäi leuka auki, mutta hei villaa tuli seinään! Kiva pikku oppisopimustyömaa kaikille alasta kiinnostuneille…
 
Tapahtui työmäälla myös niin sanottuja ohareita, tässä esimerkki: Toisen timpurin oli tarkoitus tulla asentamaan etukäteen sovittuna lisätyönä hormia takkaamme. Mieheni järjesteli työnsä niin, että pääsi työmaalle apumieheksi ammattilaiselle. Ketään ei tullut, tuli viesti tyttöystävältä tai miltä lie, että timpurillamme on paha mikreenikohtaus. Kyllä vaan, yllättävän paha se olikin! 
 

Tipaton maaliskuu

 
Maaliskuussa urakan rajat alokoivat olla niin sekavat ja soittelu/sähköpostittelu niin rasittavaa, että pyysimme palaveria koolle. Tällöin oli tarkoitus myös puhua työmaan etenemisestä ja laadusta. Paikalle oli meidän lisäksi tulossa vastaavamme, joka oli laatinut 61 kohdan puutelistan, jossa käytiin naula naulalta ja ruuvi ruuvilta tekemättä olevat ja keskeneräisen työvaiheet ja perään vaadittiin lisäämään tekijä, siis rakennuttaja tai Hartman Koti. Hartmannin edustajina paikalla olivat Hartman Kodin talomyyjä sekä Hartman Koti suunnittelusta ja tuotannosta työpäällikkö sekä rakennuspäällikkö.
 
Mieheni tuli palaveriin työmaalta suoraan ja tiedon kanssa, että timpurit oli irtisanottu alkoholin vuoksi. Se selitti yhtälailla energiajuomatölkit, puhelimeen vastaamattomuuden kuin työmaan huteran jäljen ja hitaan etenemisen. Neuvottelupöydän toisella puolella oltiin melko hiljaisia. Paitsi talomyyjä, joka karjui naama punaisena pöydän toiseltä puolelta urakan rajoista keskustellessamme, että: Mitä sulla on kirjallisena, häh? Mitä sulla on kirjallisena, häh, no niin mä vähän ajattelinkin!
 
Ei mitään ollut kirjallisena, mutta jos mä oisin sä, niin mä pitäisin nyt sen turpani kiinni! Onneksi tällä kyseisellä, ihastuttavan neuvottelutaidon omaavalla henkilöllä, oli selvästi kiire, eikä ollut aikaa keskittyä meidän juoppotyömaahan…enää ikinä! Niinpä hän poistui palaverista ja elämästämme, huoh!!

Jäljelle jäävät Hartmannin edustajat sentään antoivat meillekin puheevuoron ja saimme käytyä puutelistan läpi. Ja kyllä asiat olivat juuri niin kuin olimme myyjän kanssa sopineet! Puutelista oli niin kattava, että piti olla pläkkiselvää, miten työmaa jatkossa eteni ja minkä homman kukakin hoitaisi (en saa kuvaa suuremmaksi…)
 

 
Sovimme palaverissa myös, että jatkossa olemme yhteydessä työpäällikköön suoraan. Samaan aikaan emme olleet työmaalle kertaakaan osuneet, olihan se ollut käynnissä vasta puoli vuotta! Eikä Hartmannin työnjohto ollut vastaavaammekaan työmaalla lieemmin törmäillyt. No tämä asia tulisi kyllä korjaantumaan!

Työpäällikkö oli jo myös ollut yhteydessä rakennusliikkeen toimitusjohtajaan ja hän oli luvannut samat asiat, kuin mitä miehelleni työmaalla: Hän on pahoillaan, timpurit olivat kusettaneet myös heitä laskuttamalla täydet tunnit, vaikka olivat tehneet vajaata päivää. Hän vastaisi työmaasta jatkossa poikansa kanssa ja he henkilökohtaisesti pitäisivät huolta, että työt tulee kunnolla tehtyä ja laativat myös kirjallisen aikataulun, koska työt ovat heidän osaltaan valmiina.

 
Miksei tähän saisi uskoa? Mitä ja mistä tässä vaiheessa olisi pitänyt huutaa ja raivota? Ja kyllä olimme keskutelleet monta kertaa vastaavamme kanssa matkan varrella ja hän oli pyytänyt jo ennen joulua, että koko rakennusliike vaihdettaisiin. Vastaus tosin kuului: ei onnistu, ei ole ketään tilalle.

Itsepähän olimme lukutaidottomina pakettimme ostaneet ja naivisti uskoneet, että ammatti-ihmiset osaavat työnsä ja tekevät sen kunnolla. 
 

Antakaa määkin huudan!

 
Mika oli hyvin tähän blogiin kommentoinut: ”Voisiko rakennusmiehen lisäksi yhtä huolimattomasti toimia joku muu? Esim. kirurgi? Tai lentäjä? Kokki? Jos käyttää näiden palveluksia, niin odottaako asiakas ilman omaa valvontaakin saavansa sitä mitä pitääkin?”
 
Pitäisikö älypuhelintenkin myymistä rajoittaa, voiko niitä ääliöille myydä? Pitääkö lemmikin omistajan lukea itsensä eläinlääkäriksi, entä lapset sitten?
 
Kyllä tämä nyt peiliin katsomisen paikka tosiaan on! Voin kertoa, että katsottu on ja valitettavasti sieltä näkyy melko v-mäinen naama, joka on kaupan päälle kohtuu skeptinen, kyyninen ja myöskin kova. Asiat, joita olisi kannattanut olla jo ennen kuin tähän leikkiin ryhtyi!
 
Ja ei, me emme ole mitään 18 vuotiaita kukkahattuja, jotka suloisina tissiposkina katselevat maailmaa vaaleanpunaisten lasien takaa. Me olemme molemmat saaneet omat taakkamme tässä elämässä kannettavaksemme. Siitä myöskin hyvä tahto yrittää ymmärtää, että aina asiat eivät ole niin yksinkertaisia. Eikä aina se, että puhelin on kiinni tarkoita sitä, että on kännissä. Puhelin pitää laittaa myös kiinni esimerkiksi sairaalassa iltojaan viettäessä…
 
Vinkki numero viisi kuulostaa melko samalta kuin neljä, mutta yksi tärkeimmistä ohjeista tämä kai on: puutu asioihin HETI, ÄLÄ luota kehenkään! Ole kovasanainen, vaativa ja joustamaton. Älä anna vaihtoehtoja tai yritä ”hyvällä” mitään. Ja ei, ei heillä mikreeniä ole, he ovat kännissä!

Menihän tämä nyt paasauksen puolelle, taisi mennä hernekin nenään. Toki tiesin tämän homman aloittaessani, että palautetta tulee ja senkin tiesin, että meitä on moneen junaan ja osa jää kyllä tiukasti asemallekin.

No todistettavasti on olemassa ammattiylpeitäkin rakennusalan työmiehiä. Tällainen moraalin omaava ammattilainen käveli tontillemme ja todennäiköisesti pelasti, ainakin osan ja sen kosteimman, talostamme. Siitä seuraavalla kerralla 🙂

 
 

3 vastausta artikkeliin ”Viime vuosi ja tosi hauskat kujeet!

  1. Anonymous

    saithan sinä jo sen maanrakennusurakan lisätyön ja -laskun kuitattua. se lisälasku on aivan normaali käytäntö, jos lipataan kuorma-auton kyytiin.. siinä kun pitää aina olla se auto ja nosto kyytiin on mahdollista vain jos se auto ON siinä paikalla. Autokuormaan ei myöskään paljon mahdu, joten kuskeja on oltava paljon (maksaa) tai kuski odottaa (maksaa). myös joka materiaalin siirto paikasta toiseen maksaa (aikaa kuluu). Eli jos vaikka tekee väliaikaisen kasan paikkaan A ja siitä nostetaan lavalle/kyytiin, tulee maksu..

    Näin se vain menee. Ja ei, asia ei kuulu yleissivistykseen 🙂

    temppiä jatkoon – olkaa tiukkoja!

    Vastaa
    1. Anu H

      Varmasti on normaalikäytäntö ja jos meille joku olisi asian kertonut kaupantekovaiheessa kuten sinä yllä, niin olisimme asian varmasti paremmin tajunneet, kuin puhumalla, että meidän kustannukseksi tulee suodatinkangas, sorat ja jotain putkia, ei muuta.

      Kiitos tsempeistä!

      -Anu

      Vastaa
    2. Anonymous

      Mielestäni mikään sellainen, mitä sopimuksessa ei erikseen mainita, ole mikään ”normaalikäytäntö”, vaikka kuinka ns. alan ammattilaiset sitä pitäisivät normaalikäytäntönä. Toki jos normaali käytäntö on alkuperäisen hinnan vetäminen alas ja sitten veloittaminen ”normaalikäytännöillä”, niin sitten varmaan niin on.

      Vastaa

Vastaa käyttäjälle Anonymous Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.