Kirjoittajan arkistot: Anu H

Raakapeli Hartman kodin kanssa päättyy, kuluttajariitalautakunta erotuomarina

Siitä on jo yli vuosi, kun viimeksi blogiani päivitin. Kiitos lukijoille, kovasti on jo kyselty miten tarinamme tulee jatkumaan? Näillä näkymin blogin  kirjoittelu jäänee, mutta tässä siis vielä päivitys tämän hetkiseen tilanteeseen. Blogin kuitenkin pidän olemassa, vielä on takuuta jäljellä.

15kk odotus päättyy

Kuluttajariitalautakunnasta tuli jo aikaisemmin tieto, että suosituksen saamiseen menee korkeintaan 15kk ja niin siihen meni. Asiamme pistettiin siis vireille marraskuussa 2012 ja se oli mennyt esittelyyn 10.1.2014. Yksimielisesti päätetty suositus saapui kummallekin osapuolelle päivättynä 6.2.2014.  Tietysti on upeaa, että maassamme on ilmainen järjestelmä, mutta 15kk on kyllä todella pitkä aika odottaa asiaansa suositusta, joka on siis suositus ei päätös.  Tämän jälkeen, jos osapuolet eivät tyydy suositukseen, on edessä vielä käräjät ja ainakin toiset 15kk.

Odotus teki meidän osalta ainakin tehtävänsä. Koko asia oli onneksi saatu siirrettyä ajatuksista ja olimme vihdoin päässeet normaaliin elämään kiinni. Ja kuinka mahtavaa se olikaan, etteivät kaikki illat menneet pressujen oikomisessa, murehtimisessa ja vastineita tai muita yhtä viehättäviä asiakirjoja laatiessa. Talokin on edelleen pystyssä ja ehkä ei enää niin joka naksausta tai tuulen tuiverrusta tule kuunnneltua yhtä herkällä korvalla. Huolimattomuuden jäljet kyllä näkyvät näin kevät auringon paistaessa, aivan kuten muutkin sotkut talven jäljilä. Sen verran takki oli viime keväänä ja kesänä tyhjänä, että piha on edelleen tekemättä. Niin ne haskat putosivat…

Kuluttajariitalautakunta päätös 4430/37/2012

No niin sitten asiaan eli minkälaisen suosituksen me saimme ja mitä siitä seurasi? Tämä on ehdottomasti asia, joka on jokaisen rakennuttajan on hyvä tietää: kuluttajasuojalain 9 luvun 3 §:n mukaan elementit on luovutettu, kun tilaaja saa ne hallintaansa. Urakka on siis luovutettu, kun se on suoritettu loppuun ja mahdollisesti sovittu vastaanottokatselmus on toimitettu.

Alla lienee mieelenkiintoista tietoa Hartman kodin rakentajille! Jos teillä on samat sopimukset kuin meillä ja toimitus myöhässä yli 8kk, eikä vastaanottokatselmusta ole sovittu/pidetty, tarkastaisin kyllä alla olevan perusteella onko teillä oikeuksia korvauksiin viivästyksestä!

Meidän tapauksessamme kuluttajariitalautakunta toteaa näin: ”Sopimusasiakirjoista ei ole todettavissa, että toimitukselle olisi sovittu täsmällistä ajankohtaa, jolloin se tulee viimeistään luovuttaa asiakkaalle. Tällöin luovutuksen tulee tapahtua kohtuullisen ajan puitteissa. Sen mittaa harkitessaan lautakunta ottaa huomion, että maksuerien tulee vastata suorituksen valmiusastetta, jos tilaajalle ei ole järjestetty ennakkomaksuja turvaavaa vakuutta. Nyt tällaisesta vakuusta ei ollut sovittu. alkuperäisen maksuohjelman mukaan viimeisen maksuerän piti erääntyä maksettavaksi 27.4.2012. Edelleen myyjän edustaja on vahvistanut, että tehtaan yleisen ohjeistuksen  mukaisesti tilaajille ilmoitettiin toimeksisaajan asennusten kestävän 8 kuukautta. Työt on aloitettu viikolla 38/2011 eli syyskuun loppupuolella. Lautakunta katsoo, että niiden on saanut tämän mukaisesti oletta valmistuvan kesäkuun 2012 mittaan. Suorituksen siirtyminen tästä eteenpäin on lähtökohtaisesti viivästystä.”

”Lautakunta katsoo, että tilaajilla on oikeus sopimusehtojen ja edellä esitellyn lainsääsännön mukaiseen viivästyskorvaukseen alkaen viikon 27/2012 alusta.

Kuluttajasuojalain 9 luvun 3 §:ssä esitetyn periaatteen mukaisesti viivästyskorvaus tulee laskea koko suorituksen arvosta, kun sopimuksessa on kyse sekä materiaalitoimituksesta että sen laajamittaisesta asennuksesta. Kun suoritusta ei ole dokumentoidusti luovutettu tilaajille erityisessä luovutustilaisuudessa, lautakunta katsoo luovutuksen tapahtuneen käyttöönottokatselmuksessa 14.12.2012 eli viikolla 50. Viivästystä on kertynyt 24 viikkoa, joten tilaajat ovat oikeutettuja viivästyksen vakiokorvuksen enimmäismäärään, joka on XXXXX, XX€” (=10% kauppahinnasta).

Eli Hartman kodin väitteet siitä, että 8kk olisi tällaiseen rakennusprojektiin ”epärealistinen” ei todellakaan pitänyt paikkaansa! Se nyt on kyllä pystytty omin silminkin toteamaan, kun naapuriimme on noussut kaksikerroksia taloja kevyesti puolessa vuodessa. Toimittaja ei ole toki ollut sama kuin meillä.

Lisäksi Hartman kodin vasitineessaan esittämä 30% koko toimituksesta oli täyttä puppua! Jos kauppaan kuuluu sekä materiaalitoimitus että laajamittainen asennus (meillä LVIS) korvaus lasketaan koko kauppasummasta. Myöskään sellaista väitettä ei voida esittää, että koska luovutuspäivämäärää ei ole sovittu ei toimitus voi olla myöhässä. Kyllä se voi ja silloin myöhästys lasketaan kohtuullisen ajan perusteella. Meidän tapauksessa luovutusdokumentit löytyivät tyhjinä rakennustyömaalla lojuneiden papereiden seasta. Ehkä tällainen vastaanottotarkastus olisi kannattanut tehdä, näin vastapuoli olisi saanut viivästyksen pysähtymään ja korvaukset siinä samalla!

Ja omaan arvoonsa, vitsikkääseen sellaiseen, saanee jättää myös Hartman kodin asianajajajan esittämän: ”rakennusurakan työmäärän summa on maksimissaan tuo 8 kuukautta, eikä kalenterikuukausina laskettuna, kuten asiakan on tulkinnut virheellisesti”.

Tässä myös todettakoon, että ETUKÄTEEN EI PIDÄ MAKSAA  MITÄÄN! Ei todellakaan, vaan vain suoritusta vastaan! Jos homma ei etene aikataulun mukaisesti, vaikka vain ohjeellisen sellaisen, ja ennakkomaksuja turvaavaa vakuutta ei ole asetettu, lienee järkevää jättää lasku maksamatta.

Talon virheet

Tämä osa suosituksesta olikin melko jännä. Mutta ottakaa tästä opiksi, jos vastaavaa tulee eteen!

”Tapahtumista saatujen tietojen perusteella lautakunta ei pidä rakennusalan asiantuntijan palkkaamista virheiden takia perusteltuna…”

Samoin asianajajan palkkaaminen ei  ollut susituksen mukaan tarpeellista, koska: ” ”saatavilla on myös maksutonta oikeudellista viranomaisneuvontaa kuluttajaoikeusneuvojalta”

Tälle ei voi kyllä kun nauraa, jos kyseessä on se kuluttajille tarkoitettu puhelinneuvonta, johon soitin pari kertaa! Ensimmäisellä kertaa langan päässä oli ihan asiallinen henkilö, jolla ei kuitenkaan ollut mitään apua antaa, kun olimme nimemme paperiin pistäneet. Totesi vain, että näitä on kyllä harmittavan paljon ja voi että kun on ikävä tilanne…Ja toinen sanoi suoraan, että rakennusalasta tietämättömä ei kannata lähteä rakentamaan! No kumma, kun siihen ei sitten ole mitään lakia olemassa, vaan näitä kaikenkarvaisia talopaketteja myydään kuluttajille, ihan ostajan ammattitaidosta riippumatta!

Mikä siinä on, että niinkin viranomaissäänneltyä, kun rakentaminenkin Suomessa on, näillä viranomaisilla ei taideta auttaa kumpaakaan puolta ei rakentajaa eikä rakennuttajaa. Vaikeaksi asiat kyllä osataan tehdä, kuten lupa-asioissa saimme kokea. Valitettavan yleistä lienee muillakin aloilla.

Lisäksi huutia saa AKA auktorisoidun kiinteistövälittäjän raportti: ”Lautakunta katsoo, että myöskään kohteelle tehty arvonääritys ei tuo asiaan merkityksellistä lisäselvitystä, eikä suosita korvausta siitäkään”

Näin sanotaan Kauppakamarin sivuilla asiasta:

”Auktorisoidut kiinteistöarvioijat (AKA) edustavat alansa parasta osaamista. Heidän tehtävänsä on puolueettomasti arvioida kiinteistön arvo.

Arvioitavat kohteet vaihtelevat kesämökeistä suuriin liikekeskuksiin. Palveluita käytetään usein erityistä puolueettomuutta edellyttävissä tehtävissä, kuten riitatilanteissa sekä vaativissa kohteissa – esimerkiksi golfkenttien, hotellien ja kauppakeskusten arvioinneissa.

Keskuskauppakamarin lakimies Raisa Harju”

Niinpä niin, eli tuolla monen sadan €:n raportilla ei siis tee mitään!

Jos jotain ongelmaa tulee teettäkää HTT-tavarantarkastus. Muita asiantuntijoita/raportteja ei näköjään kuluttajariitalautakunnassa tunnisteta!

Me koimme kuitenkin pakolliseksi turvautua tilanteessamme näiden asiantuntijoiden apuun ja olen ehdottomasti sitä mieltä, että takkuaisimme varmaan vieläkin kuka korjaa seinät jne. jos emme olisi asianajajaa palkanneet. Onneksi kotivakuutuksessa on oikeusturva, muuten näihin ei kyllä juuri olisi ollut varaa!

Talomme saa puhtaat paperit, jippii…kai?

”Lautakunta ei kuitenkaan ole voinut todeta, että kohteeseen olisi jäänyt rahalliseen hyvitykseen oikeuttavia vikoja”

Tämä nyt ei ihan riemunkiljahduksiin johtanut meidän talossa! Ehkä asia olisi pitänyt viedä näiden virheiden osalta käräjille. Meillä ei ole halua eikä voimia. Toivottavasti joku joskus vie, että rakennusalalle saataisiin joku roti! Rohkeutta toivoisin myös viranomaistahoille puuttua asiaan. Vähän näyttäisi, että tällä hetkellä viranomaiset kääntävät päänsä toiseen suuntaan ja katselevat muualle, kun rakennusala mällää menemään välinpitämättömällä asenteellaan niiden simien alla.

Meillä on siis mitä ilmeisimmin käsisämme talo, joka pysyy pystyssä, mutta on luokattoman huolimattomasti tehty. Ei kuitenkaan tarpeeksi huolimattomasti, että se ylittäisi lain määrittelemän ”huolimattomuuden” määritelmän. Jokainen nyt sitten voi itse päätellä, millaista laatua haluaa ja mitä milläkin hinnalla saa.

Sovintosopimus

Kumpikin osapuoli tyytyi kuluttajariitalautakunnan esitykseen. Asiasta laadittiin sovintosopimus, joka on allekirjoitettu. Asia on siis osaltamme loppuun käsitelty, paitsi 10.10.2014 klo 9.00 odotamme jälleen kohtaavamme. Silloin meillä on takuutarkastus täällä talossamme. Harkitsen vielä olisiko silloin talonäytön paikka, niitähän Hartman koti pitää itse valitsemissaan kohteissa. Luulen, että tämäkin kohde saattaisi kiinnostaa!

Loppusanat

Niin uskomattomalta, kun tämä tuntuukin on tullut aika kirjoittaa loppusanat. Päällimmäisenä edelleen ei ikinä enää ja karmea kokemus! Valitettavasti en myöskään sovusta huolimatta anna suosituksia Hartman kodille. Olemme toimineet heidän kanssaan vain heidän asianajajansa välityksellä.

Olen toki huomannut, että he ovat uusineet ilmettään ja tulleet mukaa sosiaaliseen mediaan omilla facesivuillaan ja instagramtilillä. Ihan kiva, mutta onko paljon näitä tärkeämmät ongelmat korjattu? Ovatko heidän käyttämänsä sopimukset kuluttajasuojalain mukaisia? Onko laatu parantunut? Todella toivon, että vastaukset ovat myönteisiä, mutta ainakaan minä en lähtisi näitä testaamaan oman kotini ja lompsani kustannuksella.

Olemme kuitenkin tyytyväisiä kuluttajariitalautakunnan suositukseen. Pääasia meille on, että tämä kaikki kauheus on ohi nyt. Olemme tyytyväisiä myös saamaamme korvaukseen, vaikka raha ei ole ollut pääasia, muuten olisimme hyväksyneet neuvotteluissa ehdotetun 5-numeroisen summan, blogin poistamisen ja salassapitosopimukset. Sitä sopimusta emme koskaan allekirjoittaneet ja niinpä toivommekin, että tästä blogista on toisille rakentajille apua!

 

Kutsu neuvotteluun

Parissa viime tekstissä olen jo vähän vihjannut kutsusta neuvotteluun Hartmannin kanssa. Nyt on tullut tämän tarinan vuoro. Kuulumisina tästä päivästä kerrottakoon, että maalattu on, pihaan ei ole vielä tehty mitään, sisutus on vielä vaiheessa, haastattelu Meidän Talo -lehteen on tulossa ja onneksi on kesä!

Helmikuu 2013 ja neuvottelupöytään tiemme käy

Tosiaan noin kaksi viikkoa ensimmäisen blogikirjoituksen jälkeen puhelimeni soi. Soittaja oli myyntijohtaja Hartman Raudasta, hänen vastuullaan oli rakentamisen ja sisustamisen kautta myös Hartman Rauta Oy:n brändi Hartman Koti. Niin selvyyden vuoksi mainittakoon, että Hartman Kotia siis myy eri yhtiö kun tekee. Brändi on Hartman Rauta Oy:n, joka on Vaasalainen yli 150 -vuotias perheyritys.

Myyntijohtaja oli asiallinen mies, ihan oikeasti. Harmi, että puhelinsoitto tuli aivan liian myöhään ja harmi että hän ei suostunut kanssamme neuvottelupöytään 29.10.2012. Sieltä nimittäin nimi oli tuttu, myös hän oli saanut tiedoksi silloisen neuvottelun peruutuksen syineen.

Keskustelimme siis mahdollisuudesta neuvotteluun, jossa hierottaisiin mitä ilmeisimmin sopua riitamme. Ilmoitin jo puhelimessa, että aika ei ollut kullannut muistoja, eikä ne vielä tänäkään päivänä ole saaneet kultareunusta ympärilleen. Lupasin kysyä asiasta mieheltäni ja asianajajaltamme.

Kysyin muuten myös miksi meidän työmaan ensimmäinen rakennusliike edelleen mainostaa sivuillaan rakentavansa Hartman koteja? Ei kuulemma rakentanut enää, myyntijohtaja lupasi itse olla yhteydessä rakennusliikkeeseen ja pyytää poistaa väärät tiedot sivuilta.

MIKSI? Mehän olimme saaneet heidän asianajajansa vastauksen. Koska mikään ei ollut mennyt sen mukaan pieleen, työn jälki ei ollut huonoa, hyvää rakennustapaa oli noudatettu, kuten myös huolellisuutta. Työmaa ei myöskään ollut viivästänyt.

Neuvottelu sovittiin asianajajamme toimistolle. Paikalla olimme me (jäljempänä rakennuttajat), asianajajamme, Hartman Raudan myyntijohtaja sekä heidän asianajajansa. Neuvottelu oli asiallinen ja se käytiin hyvässä hengessä. Lopputulos ei tosin tuonut osapuolia tyydyttävää sopua.

Vaihtoehtoja he esittivät meille kolme. Ensimmäinen oli odottaa kuluttajariitalautakunnan päätöstä, ilmoitettu käsittelyaika on 15 kk. Toinen vaihtoehto oli neuvotella sovinnosta ja kolmas heidän vaihtoehtonsa, jos neuvottelu ei tuo sovintoa: rakennuttajien haastaminen käräjille. Aikaa kuluttajariitalautakunnan päätöksen odotteluun heillä ei ollut. Luonnollisesti tämän tapaamisen tarkoitus oli kohta kaksi. Siitä siis liikkeelle.

Heidän tarjouksensa oli nolla euroa, me pidimme kiinni kuluttajariitalautakunnassa olevasta vaatimuksesta, joka sisältää talon arvonalennuksen, korvauksen viivästyksestä ja välillisistä kuluista, johtuen rakentajan huolimattomuudesta. Seuraava tarjous oli jo arvokkaampi, mutta ei sellainen, että saisimme edes talossa jo ilmenneet viat korvattua, saati vastaisi arvonmenetyksestä tehdyn raportin arviota. Emme suostuneet, mutta teimme vastatarjouksen.

Neuvottelussa tuli myös selväksi, että me vaadimme talomme korjaamista tai kustannusten kattamista sekä korvausta arvonalenemisesta. He puolestaan neuvottelivat yritykseensä työrauhaa, jota blogi mitä ilmeisimmin rikkoi.

Vastatarjoustamme ei hyväksytty, mutta saimme uuden tarjouksen. Tämä oli nyt ota tai jätä. Eipä siinä olisimmehan me voineet rahan ottaa, mutta kun ehtoihin kuului, että meidän tuli allekirjoittaa salassapitosopimus ja minun tuli poistaa blogi. Tämä soti pahasti oikeustajuamme vastaan.

Erityisesti vaakakupissa painoi viestit samanlaisissa tilanteissa olevilta perheiltä. Kolmen pienen lapsen vanhemmilta, jotka laittoivat kiitoksen blogista. He olivat samanlaisen helvetin keskellä, saman firman kanssa ja kolmen pienen lapsensa kanssa. Heillä ei vaan ollut keinoja taistella vastaan, aika meni arjen pyörittämiseen. Kirjoittamiseen heillä ei ollut aikaa. Myös heidän unelmansa kodista oli pirstaleina.

Sovimme, että palaamme viikon kuluttua asiaan. Olimme päätöksemme tehneet. Hyväksyisimme Hartmannin tarjoaman rahallisen korvauksen talomme korjaukseen. Vaikka summa oli vain 53% siitä mitä kuluttajariitalautakunnassa vaadimme. Salassapitosopimusta emme halunneet allekirjoittaa, koska 1) olimme saaneet Hartmannin asianajajalta vastauksen, jonka mukaan projektissa ei ollut mitään mennyt pieleen, miksi siitä ei saisi kirjoittaa? ja 2) katsoimme, että kuluttajariitalautakuntaan tekemällämme valituksella ja blogilla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Me olimme sopimassa kuluttajariitalautakuntaan tekemämme valituksen pohjalta korvauksista, he olivat mitä ilmeisimmin vaientamassa blogia ja meitä. Tuntui, että meidän talo ja sen virheet eivät heitä kiinnostaneet.

MIKSI talotehdas tarjoaa rahaa, jos projektissa ei mikään ole mennyt pieleen?

Hartmannista ei ole kuulunut tämän jälkeen mitään, heidän tarjouksensa meni umpeen puolitoista viikkoa neuvottelujen jälkeen. Tai no onhan, teknisen tilan uretaanisotkut tultiin siistimään viime viikolla, tästä jo viime tekstissä kiitokseni laitoinkin.

Ahdistus ja puhdistus

Olenko katunut päätöstä? Ei käy kieltäminen, olisimme varmasti päässeet helpommalla. Asiat olisivat selvillä eikä yhä avoimena kuten nyt. Mutta ajatus siitä, että tästä blogista voisi olla hyötyä jollekin toiselle perheelle, ajatus siitä, että kenenkään ei tarvitsisi käydä samaa läpi kantaa edelleen ja jopa yltiöpositiivinen ajatus siitä, että asioita voitaisiin muuttaa tietoisuuden lisääntyessä, on täysin tämän arvoista ja sitä arvoa ei rahalla mitata.

Myös se asia vaivaa edelleen, että paljonko tällaisia tapauksia on? Niin talopakettifirmojen, enkä tarkoita nyt pelkästään Hartmannia,  kanssa taistelevia, mutta myös perheitä, joilla on käsissään hometaloja ja muuten pieleen menneitä projekteja. Millainen rakennuskanta meillä Suomessa on muutaman vuoden kuluttua, jos rakentamisen taso on tämä? Maneeseja kaatuu, halleja sortuu, julkiset rakennukset ovat homeessa ja nyt myös omakotitalorakentamisen laatu alkaa olla todella luokatonta.

Miten tarina tästä jatkuu, sitä ei tiedä kirjoittaja itsekään. Mitä ilmeisimmin odotamme haastetta käräjille. Kuluttajariitalautakunnan valitus on ollut sisällä n. 7kk eli toinen mokoma on sitä odottelua jäljellä.

Aurinko paistaa ja talommekin on vielä pystyssä. Onnellinen en vielä tästä talosta osaa olla ja kodiksi sitä ei meillä edelleenkään kutsuta. Seuraava projektimme on sisustaminen loppuun ja piha, sen tekemisestä voisin kirjoitella. Katsotaan miten tämän projektin kanssa käy, nyt voin ainakin heti kättelyssä sanoa, että tehkää kunnolla, kirjoitan blogia! Siinäpä myös viimeinen vinkkini ensirakentajille, kirjoittakaa blogia!

 

Hartman Kodin hyvän tahdon eleitä ja hyvää yhteistyötä

Tämä projekti se jaksaa hämmästyttää ja kummastuttaa. Tänään pihamaallemme saapui työmies, joka tuli korjaamaan uretaanisotkut ulko-ovista. Hyvä, että tuli. Asiasta on reklamoitu joskus viime vuonna. Kummastuttavaa on myös se, että kuluttajariitalautakunnalle tekemässään vastauksessa lukee näin ”Hartman on korjannut talossa olevat virheet”, päiväys on tämän vuoden helmikuulta.

Ja eikä vähiten kummastuta herätä se, että kukaan ei ole ilmoittanut mitään. Sattumalta mieheni oli paikalla, että selvisi kuka ja millä asialla pihallamme seisoi. Vaikka meidän on tätä taloa edelleen vaikea kutsua kodiksi, ei se nyt mikään rakennustyömaa enää ole, johon työmiehet voivat tepastella ilman ilmoittamatta.

Vastauksen topit tai flopit, ihan kuinka vaan!

Niin tosiaan, lupasin koota otteita viime tekstissä esittelemästäni vastauksesta. Lähden hommaan siis jälleen valittajan viitta niskassa.

Hieman hymyn karetta suu pieleen väkisin tuo seuraavat lausahdukset: ” Hartman on omasta toimestaan korjannut kaikki virheet”

Kyllä, nimenomaan omatoimisuudesta minä antaisin hyvää palautetta ja ihan vaikka papukaijamerkinkin! Melkein kuin huomaamatta on kaikki hommat hoituneet, ei ole paljoa tarvinnut kuin toivoa niin kaikki toiveet on toteutettu ja yhtään ei ole tarvinnut vängätä…

Niin ja kaikkia virheitähän ei ole korjattu, kun ei niitä saada korjattua ilman valtavia purkutöitä. Uretaanisotkut nyt on kauttaaltaan korjattu, sen voimme allekirjoittaa. Uretaanisotku ovessa toki onkin tällä työmaalla, kuin naamaa kaunistava arpi Leevien biisissä. Onhan tämä projekti muutenkin vähän kuin katollaan oleva Anglia…

Siivous, suojaus ja saakelin tyhmät asiakkaat

”Liitteessä on hyvä esimerkki yhteistyöstä eri työvaiheiden osalta ”autokatokseen pitäisi saada tilaa jotta aluslaudoitus saataisiin tehtyä” Hahh-haaa, mitä mainioin esimerkki! Onpa tosiaan hyvää yhteistyötä.

Laitanpa tähän kuvan vielä todistusaineistoksi, onko se sitten huonoa työmaasiivousta vai kohtuuton vaatimus siivouksen osalta, sen saatte päättää (alla oleva kuva liittyy tapaukseen, mutta ei liity aluslaudoitukseen):

"Työmaasiivous kuuluu asiakkaalle" Onko tähän olemassa mitään kohtuuden määritelmää?

”Työmaasiivous kuuluu asiakkaalle” Onko tähän olemassa mitään kohtuuden määritelmää?

ja Hartmannin vastaus tähän siivoon: ”Siivouksen taso ei riittävä, päivittäinen siivous on tärkeää. Siivous on asiakkaan vastuulla”.

HUOH!!!

Muistattekos kuvan joulukuulta, missä talon yläkerta on levyttämättä ja alakerrassa on aloitettu villan laittaminen? Ulkolevyn asennusvauhti n. 3 levyä päivässä. Kyse ei ole mahdottomaksi käydystä suojausurakasta, vaan se on ”seurausta huonosta työvaihesuojauksesta”. Samoin olohuoneen ikkunoista sisään tullut vesi oli seurausta siitä, että ”työvaihesuojausta ei ole hoidettu”.

Huolimattomuutta tai jopa välinpitämättömyytta ei toki ole se, että vajaista uretaanitäytöistä on huomautettu  muutaman kerran, mutta asialle ei vaivauduttu tekemään mitään noin puoleen vuoteen.

Tässä vielä muistin virkistämiseksi:
19.1.2012 vastaavallemme lähetetty viesti
– Oh:n ikkunat on tiivistämättä ylhäältä ja katoksesta puuttuu pellinpala.

19.3.2012 palaveriin laadittu puutelista, kohta 13.

puutelista ikkuna

3.5.2012 s-postiviesti vastaanottajat: vastaavamme, Hartman työpäällikkö, Hartman rakennuspäällikkö
3) Ikkunoiden uretaanit ovat vajaat, niiden asianmukainen täyttö.

16.5.2012 s-postiviesti, vastaanottajat: Hartman työpäällikkö, Hartman rakennuspäällikkö
– Oh:n ikkunoissa ei ole uretaania sisäpuolella. Kaikki ikkunat tulee tarkastaa sekä ulko- että sisäpuolelta ja täyttää asianmukaisesti.

29.5.2012 työmaakatselmusmuistio, laatijana Hartman työpäällikkö
”Talon tuulensuojalevyjen kiinnityksien tarkistus ja ikkunoiden / ovien uretaani asennuksen tarkistus sisä ja ulkopuolelta.
– tuulensuojalevyt käydään läpi ja uretaanipursotus tehdään tarvittaessa loppuun. Tuulensuojat käyty läpi 28.5.2012.

Ja vesi sisälle 14.6.2012. Miksi me emme ole tehneet uretaanitäyttöjä voisi joku kysyä…Niinpä mitä luulette, että vastauksessa lukisi vastuusta sen jälkeen, kun me olisimme itse sinne käyneet uretaania pursottamassa. Vastuunjaon kannalta järjetöntä.

Mutta siis ne kaksi asiaa, jotka olivat meidän vastuulla 5 vaille valmiissa toimituksessa, joka sisältää talotekniikan olivat suojaus ja siivous. Ja nyt ne näyttäisivät olevan kaikkien tämän projektin ongelmien takana! Siivouksella ja suojauksella ja idiootti, valittaja asiakkaillahan tämä koko sotku selittyykin!

Hartmannin hyvää tahtoa asiakkaitaan kohtaan

Nyt mennään jo vähän LOL meiningillä. Hutikuussa, kun viimeinen maksuerä ennen loppulaskua erääntyi, laitoimme sähköpostia, että emme maksa laskua perusteena työmaan keskeneräisyys sekä varsinaisen rakentamisen, mutta myös LVIS:n osalta. Vastauksessa lukee näin ”Eräpäivän siirtoon ei ole perustetta. Eräpäivää kuitenkin siirrettiin asiakkaan vaatimuksesta, hyvän tahdon eleenä”

Ihanaa, tässä oikein esimerkki case asiakaspalvelun kukkasesta, ei voi kun nauraa!

Kyseenalaistan hieman, että jos me olisimme maksaneet laskun huhtikuussa ja loppulaskun myös aikataulun mukaisesti kesäkuussa, olisiko ketään näkynyt oikomassa seiniä tai tekemässä kesken olevia työvaiheita loppuun? Saanenko nyt hieman epäillä. Kuluttajansuojalain 9 lukua etukäteen maksamisesta en jaksa tähän enää referoida. Uskon, että lukijoiden kanssa ei niinkään ole rautalangalla käyttöä.

Muuten pakkohan tämäkin on tänne laittaa, sen verran se meitä huvitti, että saattaa teitäkin huvittaa. Vastauksessa puhutaan kahdesta muistiosta, toisen laati työpäällikkö ja se on ”asianmukainen työmaakatselmusmuistio” toisen laati sihteerinä toiminut valittaja, se on ”asiakkaan muistio”, ei liene asianmukainen, kun todistettavasti melkein kirjoituskyvytön valittaja on sen laatinut.

Onko teillä mitään kirjallisesti, häh?

Nyt sitten hymyt peppuun. Meidän kuluttajariitalautakuntaan toimittama AKA-auktorisoidun kiinteistövälittäjän raportti ei ole Hartmannin mukaan luotettava. Me olimme tulkinneet väärin kirjallisena meille talon myyneen henkilön sähköpostin. Mutta he vetoavat vastauksessaan meidän sanoneen SUULLISESTI Hartmannin rakennuspäällikölle ”Jos maksatte 50 000 euroa, niin pidämme suumme kiinni”.

MITÄH??? Minä en tänne kaikkea suullisesti tontilla käytyä sanailua ole laittanut, sen verran korrekti ajattelin olla. Mutta tämä nyt on kyllä kaiken huippu, varsinkin kun noin EMME ole sanoneet. Tästä meillä on asianajajallemme lähettämä viesti tapaamisen jälkeen, jossa kirjoitan, että olimme nähneet tontilla ja sopineet neuvottelusta, mutta mistään rahamääräisestä korvauksesta emme olleet puhuneet. Ensinnäkin tuossa vaiheessa emme olisi neuvotelleet mistään summista ilman asianajajamme läsnäoloa. Uskomaton heitto!

Julkiseksi taisin jutun jo silloin luvata vetää, siihenhän minulle todettiin viime tekstissä jo mainittu legendaarinen lauselma: ”Mitä sinä tälle voit, on kuule pikkuisen iso talofirma vastassa” ja ” Minua ei julkisuus pelota”. Näitä en olisi tänne laittanut, koska mielestäni on lapsellista lähteä heittämään suullisia puheita esille, mutta jos vastapuoli käyttää niitä ihan asianajan laatimissaan virallisissa dokumenteissaan, niin mikä ettei! Täytyyhän sitä lupaukset pitää!

Niin ja tosiaan tässä kohtaa voisi esittää saman kysymyksen kuin mitä myyntiyrityksen johtaja esitti meille aikoinaan palaverissa, jossa yritimme kertoa, että olimme sopineet asiasta toisin myyjän kanssa: Onko sulla mitään kirjallisena, häh? Onko?

Tilanne vaatii jäniskevennyksen

levytirti2

Kuva-arvoitus, mistä kuvassa oleva johtuu?

Oikea vastaus Hartmannin mukaan: ”Tämä johtuu puun sallituista kuivumis ja mittatoleransseista.”

Melko mahtipontiset on kuivumis- ja mittatoleranssit, mutta meillä täällä Pohjanmaalla kaikki onkin niin suurta, jopa puun kuivumisesta aiheutuvat raot.

Valittajien valitus vs. Hartmannin vastaus

 Aikaa on vierähtänyt viime kirjoituksesta ja paljon on tapahtunut. Tosin ei riita-asian osalta. Hassua, kun pikkuhiljaa alkaa tuntua, että on saanut oman elämänsä takaisin, alkaa olla yhä vaikeampi palata alkuvuoden tapahtumiin. Vielä emme ole suinkaan nuolaisseet ja sitä emme tee ennen kuin tipahtaa. Se mikä ja miten sitten tipahtaa on vielä edessä päin.

Kuten tarkkasilmäisimmät huomasivat, blogi on muuttanut talovertailu.fi -sivustolle. Sain kutsun kirjoittajatiimiin, jonka otin positiivisesti yllättyneenä vastaan. Ihmeellistä, että näin negatiivisesta tarinasta, on alkanut poikia näin positiivisia asioita. Mutta nyt takaisin helmikuuhun 2013.

Kuluttajariitalautakunnalle  

Ja niin se saapui Hartmannin vastaus kuluttajariitalautakuntaan tekemäämme valituksen. Meidät oli nimetty vastauksessa ”jäljempänä valittajat”, Hartman oli ”jäljempänä Hartman”. Näin mekin meillä töissä asiakkaitamme nimittelemme, tosin hiljaa mielessämme vain…

No niinhän siinä vastauksessa luki ja heti ensimmäsellä sivulla, että Hartman Rauta Oy vaatii, että valittajien valitus hylätään kokonaisuudessaan ja että kaikki korvausvaatimukset hylätään. 

Samoihin aikoihin soi toisen valittajan puhelin ja onneksi siihen vastasin istualtani. Luurin toisessa päässä nimittäin oli Hartman Raudan myyntijohtaja, joka soitteli meitä neuvottelupöydän ääreen. Mielenkiintoista, mutta yhtä asiaa en ymmärtänyt: mistä neuvottelisimme, kun heidän asianajan laatiman vastauksen mukaan, kaikki korvausvaatimukset oli hylättävä? Niinpä niin, ongelmaksi oli tainnut kuitenkin nousta valittajan kirjalliset edesottamukset! Mutta miksi tätä tarinaa ei saisi kertoa? Mikä kohta tästä rakennusprojektista ei kestä päivänvaloa?

En sitten tiedä voiko niin pitkälle meneviä johtopäätöksiä tästä asiasta tehdä, mutta muistuipa mieleeni tontilla käymämme keskustelu, jossa rakennuspäällikkö minulle sanoi, että minkä minä tälle asialle voin ja että julkisuus ei pelota…Oliko se alkanut nyt pelottaa? Miksi ihmeessä, kun kerta valituskin tuli hylätä kokonaisuudessaan ja ilmeisesti ongelmana olivat vain tyhmät valittajat, jotka eivät olleet mistään mitään tajunneet?

No joka tapauksessa neuvotteluun suostuimme ja se sovittiin asianajajamme toimistoon.

Mutta ruoditaanpas sitä ennen kuitenkin tuota vastausta!

”Hartman kiistää, että kaupan kohteessa olisi sellaisia virheitä, jotka antavat oikeutta hinnanalennukseen”

”Hartman kiistää myös, että kaupan kohde olisi viivästynyt Hartmannista johtuvista syistä”

”Koska virheet on korjattu, Valittajilla ei myöskään ole oikeutta mihinkään vahingonkorvaukseen”

”Hartman ei ole missään vaiheessa urakkaa syyllistynyt huolimattomuuteen, eikä sen vuoksi ole vastuussa mahdollisista välillisistä vahingoista”

Että näin! Tarkoittaako tämä, että alkoholin takia irtisanotut timpurit ovat Hartmannilla arkipäivää? Kuten myös heidän työnjälkensä, joka tosiaan on hyvän rakennustavan mukaista ja huolellista, ei kai sen korjaamiseen muuten olisi koko kesää käytetty!

Viivästystä ei ollut tapahtunut, koska me valittajat emme olleet tajunneet urakan sovittua kestoa!

Lisäksi meidän ei olisi Hartmannin mukaan tarvinnut palkata asianajajaa eikä rakennuteknistä asiantuntijaa, vaikka ennen heidän palkkaamistaan meille tarjottiin 100€ lahjakorttia, valmistajan ohjeiden vastaisia korjausehdotuksia ja ihanaa sähköpostipaskanjauhantaa, joka mitä ilmeisimmin kuului pakettiin, toisin kuin moni muu asia…

Lisäksi teettämämme AKA-auktorisoidun kiinteistövälittäjän tekemä arvio ja kustannukset kiistettiin: ” koska tämä lausunto ei ole luotettava”

Tästä asisasta olisi kiva kuulla Keskuskauppakamarin lakimies Riina Heron mielipide. Hän kun Keskuskauppakamarin sivulla sanoo asiantuntemuksesta ja puolueettomuudesta ihan jotain muuta: http://kauppakamari.fi/kiinteistoarviointi/

MAX. 8 KK

Näin kirjoitti sähköpostissa talon meille myynyt henkilö: ”Kaupan teko hetkellä sovittiin, että kohde luovutetaan max.8kk kuluttua kohteen aloituksesta”. Miten tuon voi tajuta väärin? Niinpä siinä vaan kävi, että ”jäljempänä valittajat”, eivät taas tätäkään olleet tajunneet!

Sehän tarkoittaa tietenkin: ”tulkinta sähköpostista on virheellinen. Hartman on tuohon aikaan ohjeistanut talomyyjiään seuraavasti: 5-vaille asennuslaajuuden yhteenlaskettu kesto rakennusurakan osalta on 8 kuukautta. Tämä tarkoittaa sitä, että rakennusurakan työmäärän summa on maksimissaan tuo 8 kuukautta, eikä kalenterikuukausina laskettuna, kuten tässä valituksessa asiakas on tulkinnut virheellisesti”

SIIS MITÄ???!! Eikö se nyt ole selvää suomenkieltä, että 8 kk = kalenterikuukautta eikä henkilötyövuotta tai jotain vastaavaa? Samaa mieltä valittajien kanssa on myös Kotimaisten kielten keskus http://www.kotus.fi/?i=546&s=2610#faq_546. No tämä putiikki lienee samaa sarjaa pätevyydeltään tuon aikaisemmin mainitun Keskuskauppakamarin kanssa.

Rauhallista ja rakentavaa kevättä vaan Hartman koteja rakentaville: ” Koska mitään valmistumisaikaa ei ole sovittu, kohde ei ole myöskään viivästynyt”

Me nyt oletamme, että tuo 8kk = henkilötyövuotta on meidän työmaalla käytetty 1v 3 kk aikana. Toistahan se olisi, jos timpuriporukka ilmoittaisi vaikka tulevansa rungon pystytettyään, vaikka kuukauden päästä tekemään pari viikkoa ja sitten siitä parin kuukauden päästä vaikka kuukaudeksi hommia ja jos sitten vaikka loput parin vuoden päästä.

Mikäs siinä, kun valmistumisaikaa ei ole sovittu ja 8 kk on käytettävissä määrittelemättömän ajan! Laita siinä sitten omaa kämppää myyntiin, tilaa parkettia, laattoja, maalareita tai muurareita työmaallesi. Helppoa rakennuttajan näkökulmasta ja mukavaakin vielä, sillä laskutushan perustui  rungonpystytyksestä alkavaan aikamääreeseen eli esim. laskun nro 1 eräpäivä on 30 päivää runkopystytyksen aloituksesta ja niin edelleen.

Joo no ihan mielellään sitä toki maksaa laskut etukäteen, katteellaan sitten parin vuoden päästä miltä tupa näyttää! Ja eikös tämä nyt ollut juurikin niin kuin Kuluttajansuojalaissa asiasta lukee?!

Mutta ai niin ”Tilausvahvistus liitteineen. Pätevin sopimusasiakirja, jonka tarkoitus on myyjän ja asiakkaan välisen sopimuksen sisällön tarkentaminen ja suunnitteluvaiheen muutosten hinnoitteu. Asiakas on allekirjoituksellaan hyväksynyt tilausvahvistuksen”. Meneekö pätevin sopimusasiakirja pakottavan lainsäädännön edelle? Kuluttajansuojalaki nimittäin on pakottavaa lainsäädäntöä!

Seuraavaan tekstiin taidan koota teille vielä vastauksen top listan, sitä ennen aurinkoista kevättä, erityisesti kaikille rakennustyömaille!

Asiantuntijan arvio: Epäonnistunut rakennusprojekti

Kuluttajariitalautakunnan valitusta varten opiskelimme kuluttajansuojalakia, jota taloelementtikaupoissa noudatetaan. Näistä kaupoista on laissa kokonainen luku. Teetätimme myös talostamme AKA-auktorisoidun kiinteistövälittäjän arvion, se ei mieltä ylentänyt.

Arvon mekin ansaitsemme, tosin alennetun sellaisen

Aikaisemmin kommentoinut anonyymi, ilmeisen järkyttyneenä, ihmetteli ”omaan nurkkaan pissimistä” ja sitä kuinka tämän blogin kirjoittaminen romahduttaa talon arvon. Jokainen nyt tehkööt omat arvionsa arvon romahduttavasta syystä, tässä pari asiaa pohdittavaksi.

Me rakennuttajina olemme velvollisia kertomaan kaiken oleellisen talosta myydessämme sitä. Jos kauppaan vaikuttavista asioista ei kerrota totuudenmukaisesti, voi kyseeseen tulla jopa nimike petos, riippuen tietysti virheen vakavuudesta. Lievemmissä tapauksissakin kuitenkin käytetään termejä hinnanalennus tai vahingonkorvaus. Että onko se nyt sitten tämä blogi, joka talon arvoa laskee, vai kenties se miten täällä on toilailtu rakentamisen aikana?

No AKA-auktorisoitu kiinteistövälittäjä arvioi hinnan alennuksen olevan 5-10% sen hetkisen tilanteen ja valmiusasteen perusteella. Eli 400 000€ talosta 40 000€ ja niin edelleen. Hän kirjoittaa raportissaan ”epäonnistuneesta” rakennusprojektista, jonka seurauksena talon arvo laskee. Hän myös muistuttaa raportissaan myyntitilanteesta, jossa tietoja ei saa salata, vaan talon ”poikkeava historia” on tuotava ostajan tietoon.

Tällöin elettiin marraskuuta 2012. Lopullinen arvio hinnan alennuksesta voitaneen tehdä vasta, kun talossa on asusteltu ainakin pari lämmityskautta. Tämähän on vasta tulevaisuudessa tapahtuvaa, vaikka viitteitä rakentamisen laadukkuuteen on jo todettavissa muutaman kuukauden asumisen perusteella…

Valtava valitus

Kyllä se lopputyöstä käy! Sivuja sadoittain. Samoja s-postikeskusteluita, joita on tänne kirjoiteltu, liitteitä taisi olla 43 kpl. Vaatimuksia oli kolme: korvaus viivästymisestä, vahingonkorvaus välillisistä vahingoista ja hinnan alennus. Kaikki KSL:n mukaisesti perusteltuina.

Valitus auton etupenkillä matkalla postiin, kahtena kappaleena.

Länsirintama vaikenee

Sitten ei mitään. Täysi hiljaisuus. Paljon on kyselty sitä, että asummeko jo talossa. Kyllä asumme, muutimme jouluksi, kun ensin saimme omat hommamme tehtyä. Se kyllä olikin yhtä takkuamista kahden väsyneen rakentajan osalta.
Uskomattomia kommelluksia! Tilasimme mielestämme hienon suihkuseinän ja sitähän se oli. Suihkuseinässä oli tukitanko, joka olisi pitänyt kiinnittää ”viereiseen” seinään. Siinä seinässä oli ikkuna. No kattoon sitten? Ei siinä oli ilmanvaihtoventtiili…ja tätä rataa. Aikaa kului, mutta viimein joulukuun 14. päivä koitti muuttotarkastuksen aika.
Mieheni oli työreissussa ja minä siivosin yötä myöden. Yöllä yhdentoista jälkeen sain kaiken valmiiksi ja ajattelin huuhtoa vielä rätin viime töikseni. Ei lämmintä vettä, ei mistään hanasta! Onneksi putkimies vastasi puhelimeen ja lupasi tulla heti aamulla selvittämään asiaa ennen tarkastusta. Tässä esimerkki loistavasta palvelusta!
Lopuksi selvisi, että aikaisemmin työmaalla olleet ystäväperheemme miehet olivat ”säädelleet” juttuja teknisessä tilassa ja laittaneet lämpöisen veden  pois. Onneksi tämä selvisi aamulla ennen kuin putkimies ehti paikalle ja ennen kuin muuttotarkastus alkoi. Sopivasti vielä kiristi hermoja ennen tarkastusta, mutta eihän tuollekaan voinut kuin nauraa, tosin vasta jälkeen päin.
Muuttotarkastuksessa huomautettavaa löytyi mm. varastosta, joka ei kaupungin viranomaisen mukaan ollut valmis. No valmiina me olimme sen ostaneet ja Hartman oli sen meille valmiiksi ilmoittanut. Kuka sitten tässäkin on oikeassa?

Äänirikas joulu ja uusivuosi

Muuttamaan pääsimme tosiaan jouluksi ja ensimmäisen joulun halusimme viettää perheidemme kanssa. Heitä kun oli lähinnä viimeisen vuoden aikana nähty talkoohommissa työmaalla ja yhteydenpitokin oli nyt lähinnä ollut sitä, että me olimme jotain palvelusta vailla. Uudeksi vuodeksi kutsun saisivat ystävät rakkaat, jotka talkootyökutsujen lisäksi, olivat saaneet täyslaidallisen valitustamme kuunneltavakseen.
Joulusaunaan, samoin kuin uuden vuoden saunaan, oman mausteensa toi pesuhuoneen oven auki ollessa huutamaan alkavat kodinhoitohuoneen palohälyttimet. Verkkovirrassa huutavat kapistukset pitävät muuten aivan järkyttävää ääntä!
Suihkussa ei voinut käydä muuten kuin, että terassin ovi ja pesuhuoneen ikkuna olivat auki (jäätävää). No eipä siinä auttanut, porukka saunaan ulko-ovet auki, lapsille kädet korvien eteen ja emännälle paljon huumorintajua. Tervetuloa meidän uuteen ”kotiin”!
No mitäs pienistä, jouluaattona jäätyi ilmanvaihtokone. Toki saimme sen sulaksi, mutta se piti aivan järkyttävää ääntä. Pyhinä ei tietenkään ketään saatu näitä ”pikkuvikoja” korjaamaan, mutta kun arki koitti kävi sähkömies vaihtamassa kodinhoitohuoneeseen palovaroittimen ja ilmanvaihtokoneen korjaaja kävi hoitamassa koneen kuntoon. Kummankaan kanssa ei mitään ongelmaa, ei kirjallisia reklamointeja, nupisemista korvaamisesta tai epäselvää siitä kenen vastuulla asian kuntoon hoitaminen oli. Tällaiseen voisi jopa tottua!
Yksi asia mihin meidän oli vaikea tottua oli tontin, rakennustyömaan, raksan, talon kutsuminen kodiksi. Vaikeaa se on yhä!

Blogin kirjoitus alkaa ja neuvottelupöytä kutsuu

Ja kuuluihan sieltä ”länsirintamaltakin”, pari viikkoa blogin avaamisen jälkeen puhelimeni soi. Tällä kertaa luurin toisessa päässä oli Hartmannin myyntijohtaja. Hän halusi neuvotteluun kanssamme. Samalla viikolla, kun istuimme neuvottelupöydän ääreen saimme Hartman Rauta Oy:n palkkaaman asianajajan laatiman vastauksen kuluttajariitalautakuntaan tekemäämme valitukseen.
Näistä lisää seuraavissa teksteissä.

Vielä kerran vinoon!

No niin, talomme oli nyt siis luovutettu, meidän tulisi maksaa laskut ja neuvottelupöytään palattaisiin tämän jälkeen keskustelemaan 258€ suuruisesta erimielisyydestä. Niin varmaan. Me lähdimme kokoamaan materiaaleja kuluttajariitalaukunnan valitusta varten ja tilasimme vielä yhden asiantuntijan tontillemme. 

Vaatehuone tuo muutaman m2 kokoinen komero, kuinka senkin voi saada näin kieroon!

Viimeksi teksti oli niin pitkä, että sen lukemiseen kuluneesta ajasta voisi jo reklamoida. Tällä kertaa lupaan pitää tämän osuuden mahdollisimman tekstittömänä, kertokoot kuvat enemmän kuin bloggaajan värikynällä kyllästetyt tekstit. 
Meille oli siis ilmoitettu sähköpostitse (öööö taisi muuten olla elokuussa!), että kaikki seinät on nyt käyty läpi ja korjattu. Meitä ei ikinä kutsuttu paikalle kun näitä tarkastuksia ja korjauksia on tehty. Mutta sen minkä taakseen jättää sen edestään löytää…
Vaatehuone 2.11.2012
Sokkelilevy on päätyseinässä kiinni, samaan tapaan kuin siihen oli tarkoitus kaappi laittaa…
Sokkelilevyä painetaan päätyseinää vasten.
 Seinä on vinossa 2,04m matkalla 1,5cm. 
Eikä siinä vielä kaikki, vaatehuone on toisesta päästä kapeampi 1cm kuin toisesta! Eli toinen pääty on 1,4m leveä ja toinen 1,39m ja siis tämä ”huone” on oikeesti pikkunen. Mutta siis turhaa valitusta lienee jälleen tämä. Ei muuta kun miettimään vaihtoehtoisia kalustussuunnitelmia vaan. 
Seuraava onnen hetki koettiin eteisen liukuovia asennettaessa eteisen komerosyvennykseen. Ei siinä mitään, että syvennyksen seinät olivat  kierot. Nehän tulisivat peittymään, mutta kun koko syvennys oli takaosastaan 2cm kapeampi kuin etuosastaan, oltiin jälleen mielenkiintoisten asennusten äärellä. Tässä kohtaa meni hermot ja Hartmannin puolesta tultiin ovet asentamaan, ilman mukinoita. Onneksi asentaja oli hyvä, eikä työnjäljestä ollut sanomista.
Eteisen syvennys 12.12.2012
Komeron leveys edestä 1,545m

 Takaosasta komero oli 1,52m leveä.

Tässä vielä pari videota noista komerosyvennyksen ”sivuseinistä”. Onko tämä nyt sitten normaalia puurakentamista vai ei? Joka tapauksessa Hartmannin mukaan nämä seinät on korjattu!
Pahoittelut videoidin laadusta, ne keikkuu ja heiluu ja taustalta kuuluu meteliä, mutta eiköhän niistä asia tule selväksi!

Video nro 1: http://youtu.be/gige-TTtoOE

Video nro 2: http://youtu.be/SMyS2bAArDg 

Yllättävät yläkerran seinät

Tässä vielä yksi video, jossa on yläkerran seiniä kuvattu. Myös nämä seinät ovat jääneet Hartmannin osalta näin eli heidän mukaansa ne ovat juuri niin kuin pitääkin!

Video nro 3: http://youtu.be/aabY4Tl5iyM

Me olimme siis hieman eri mieltä koko kauppahinnan maksamisesta, siitä seuraavaksi lisää. Tarina alkaa pikkuhiljaa kiriä tähän päivään, mutta vielä juonikäänteitä riittää ja astuupa esiin uusia asiantuntijoita ja Hartmannin yhteyshenkilöitä toiveineen. 

Ei virheitä, ei viivästystä, ei vahinkoakaan

Sieltä se tuli ”selvällä” suomenkielellä 23.10.2012: ”Vaatimukseenne vakiokorvauksesta ja virheen perusteella pidätys kauppahinnasta ja vahingonkorvauksina emme tule hyväksymään esittämällänne tavalla, kiistämme vaatimuksenne perusteettomina virheen määrän osalta ja viivästymisen määrän osalta.”

Neuvottelut peruttu perusteettomina

Laadimme tosiaan 17 kohdan listauksen asioista, joista olisimme halunneet 29.10.2012 talotoimittajan kanssa kasvotusten keskustella, kolme taloon jäävää virhettä esiteltiin viime tekstissä. Luulimme kyllä, että halu sopia asioista oli molemminpuolinen. Ainakin rakennuspäällikkö lupasi oikein keittää meille kahvitkin, kun neuvottelupöytään istuisimme. Listaan on nyt siis laitettu kaikki rakentamisessa tuohon ajankohtaan mennessä esiin tulleet seikat, joista meillä oli huomautettavaa.

Puutaloista haaveileville ehkä hyvä vinkki, että kun harkitsette talonne runkomateriaalia, on hyvä ottaa huomioon nämä heitot ja toleranssit, jotka sallivat vinoja kattoja ja seiniä taloihinne ja ovat mitä ilmeisimmin blogiin tulleiden kommenttien perusteella ihan arkipäivää puurakentamisessa. Puusta ei ilmeisesti kovin suoraa saa rakennettua?

Aikaisemmin olimme tontilla myös puhuneet, että rakennuspäällikkö haluaisi keskustella meidän kanssamme projektin sujumisesta kehittämisnäkökulmasta. Mielestämme se oli hyvä idea ja olimme tyytyväisiä, että joku haluaisi heidän puoleltaan kuulla meidän näkemyksiä asioista. Siksi myös tämä pitkä lista asioista.

Mutta tuosta oli jo aikaa. Nyt tuli hyvin selväksi, että keskusteluyhteyttä ei enää ollut, vaan me ihmetellen jäimme talomme kanssa omillemme. Talotoimittajan vaatimuksena oli, että meidän tulisi maksaa täysi hinta talosta.

LUKUOHJEET:

Meidän laatimamme tekstiä valkoisella.

Talotoimittajan kommentointia punaisella.

Kommentoitia väliin pistetty sinisellä, että erottuu alkuperäisen vastineen tekstistä.

Ja huom! Olen poistanut osan teksteistä, niihin palataan myöhemmin. Pyrin ilmoittamaan näistä poistoista tekstin lomassa selkeäsi, ettei aiheuta mielipahaa.

Vastine 23.10.2012

”Tämä vastine on talotoimittajalta (Hartman Koti) asiakkaan 19.10.12 lähettämään reklamaatioon. Asiakas on antanut reklamaation jossa yksilöidyt huomautukset tässä alla numeroituna 1-17. Tässä vastineessa on talotoimittajan vastaus huomautusten perässä punaisella fontilla.

1) pesuhuoneen hanojen sijoittelu 

– urakoitsijamme tekemä 3 tunnin lisätyö roilotuksesta hyvitetään asiakkaalle loppulaskussa. ”
 
– Niin saimme tosiaan yhteensä lähes 700€ laskun lisätöistä, joita olivat mm. ullakkoluukun asennus, kalustetukien asennus, käyntiluukkujen asennus yläpohjaan taloon ja katokseen ja lattiavalun suojaus. Nämä eivät siis kuulu  ”Viittä vaille valmiiksi” sisältäen lisäksi talotekniikan -toimitukseen. Olipahan lisätyölaskussa 3h siivoustakin, hyvin oli pojat kyllä siivonneet! Kattokaas miten on rakennuspiirustuksetkin ojossa: 


Mutta siis korvaus lihavan ja laihan suihkusta oli siis 129€. Paremminhan se on kuin 0€ tai korotonta maksuaikaa, mitä meille myös ehdotettiin! Onhan se toki kohtuullista hyvittää roilotuksesta, jota ei mitä ilmeisimmin oltu tehty, koska hanat ovat seinässä niin kuin ovat? Laatoittajamme käväisi tontilla ja totesi, ettei seiniin ole joka tapauksessa edes jouduttu roilotuksia tekemään. 

Olikohan rakennusteknisellä asiantuntijalla jotain tällaista mielessä kun heinäkuussa asiasta palaverissa keskusteltiin! Hän kun lähti korvauksen summassa siitä, että se on suhteutettava hanojen siirrosta oikealle paikalleen aiheutuviin kuluihin, kohtuullistaen. 
2) keittiön sisäkaton poikkeama vaakasuorasta 
– olemme todenneet, että keittiön yläkaappinurkassa sisäkatto nousee n. 1 cm

– Jännä, kun nuo meidän mittaukset osoittavat vähän toista, heitto on 2.8m matkalla 1,6cm. Ja kuten edellisessä tekstissä todettiin, meillä ei ole tietoa, että Hartman olisi mitannut ko. kohtaa. No tässä on tietysti nyt kaksi eri mieltä olevaa mittaajaa tekemässä mittauksiaan, mutta saataisiinkohan mekin vain todeta asioita noin yks kantaan ilman sen kummempia perusteluita, kuten esimerkiksi, että EI KELPAA?

3) etupihan vesikaton lappeen poikkeama vaakasuorasta 

– tarkistamme vielä tämän esittämänne asian myös meidän puoleltamme ennen kuin otamme asiaan lopullisesti kantaa.


– Niin tästähän saimme raportin, joka on yllä. Jälleen olemme kovin erimieltä asioista, mutta kuten yllä todettua. Kaksi mittaajaa, kaksi tulosta. Me emme olleet kutsutut omalle tontillemme, kun Hartman on suorittanut mittauksensa. Mutta emme mekään kutsuneet heiltä ketään, kun me kattoamme mittasimme, sentään kuvia otimme. 
4) katot ovat vinossa myös khh-pesuhuone -tiloissa alakerrassa, sekä ainakin yläkerran wc/suihkutilassa (tullut ilmi alakerrassa kaappien yläsokkelia asennettaessa, myös ilmastointikone on vinossa, yläkerrassa katon vinous tuli ilmi listoitettaessa). 
– olemme todenneet, että khh sisäkatto poikkeaa n. 1 cm vaakasuorasta. Asiakkaalle aiheutui tästä se haitta, että komeroiden yläsokkelit jäi pois. Talotoimittaja vastaavasti listoitti koko khh:seen kattolistat, joita ei pitänyt alun perin tulla. Yläkerran pesuhuoneeseen on asennettu asiakkaan hankkimat listat talotoimittajan toimesta. 


”Muita kattoja ei ole käyty läpi ”kepittämällä”, mutta kattolistat on jouduttu käsittelemään massalla ja maalilla korjaten talotoimittajan laskuun. talotoimittaja on sopinut, että joko kaikki katot käydään kepittämällä läpi tai sitten kattolistojen viereen laitetaan akryylimassa+ maalataan ympäristöä vastaavasti.” 

– Käsittääksemme Hartman ei ollut tietoinen meidän sisustussuunnitelmastamme? Sehän ei ollut heidän työvaihettaan, eikä sitä heille myöskään koskaan esitetty. Yläsokkeleiden asentaminen olisi ollut kiva jo senkin vuoksi, että saunan kuituvalojen projektori + halogeeni on khh:n kaappien päällä. Mutta ei tästä pidä harmistua valolle keksittiin kotelointi, joka taas on kompromissi sisustukseen, niin kuin koko khh:n kalustaminen! Ei pidä haluta yläsokkeleita kodinhoitohuoneeseensa uudessa talossa tai tehdä mitään sisustussuunnitelmia. 

Ja kyllä khh:n piti tulla aluperinkin tulla kattolistat, tosin sinne on jouduttu laittamaan suuremmat kuin alunperin oli tarkoitus, sillä peitettävät raot olivat niin suuret. 

Niin, noita rakoja ei tosiaan ihan millään varjolistalla peitetty…

– Tuohon akryylimassa+maalaus -korjaukseen palaan myöhemmin kuvien kera. Ja siis tästä kohtaa on poistettu tekstiä. Nuo listat olivat hyvännäköisiä hetken aikaa…eivät ole enää, mutta sehän on vain normaalia puun kuivumista!

5) Hyvä rakennustapaa ei ole noudatettu asennettaessa talon ulko-ovea. Ovi on asennettu liian pieneen oviaukkoon, aiheuttaen sen ettei sitä ole voitu asianmukaisesti tiivistää uretaanilla. Moottorisahalla tehdyt ”viillot”, jotka on täytetty uretaanilla eivät vastaa oven asentamista hyvää rakennustapaa noudattaen. 

– oviaukon eristys oven yläpuolella ei ole tavanomainen tapa eristää ovikarmin ja oviaukon väli, mutta lopputulos ei ole talossa tehdyn tiiveysmittauksen mukaan huono. Poikkeuksellisesta asennustavasta huolimatta talotoimittaja vastaa tästä toteuttamastaan asennustavasta.
– Miksi uudiskohteeseen joudutaan tekemään poikkeuksellisia asennustapoja? Meidän mielestä ei olisi ollut lainkaan huono, jos taloon oltaisiin alun alkaen tehty oikean kokoinen oviaukko, hyvää rakennustapaa noudattaen. 
6) eteisen komerosyvennyksen seinä ei ole vastaava kuin, jos se olisi alunperin tehty piirustusten mukaisesti 
– pitää paikkansa. Olemme korjanneet seinän sijainnin 29.6.12 meidän esittämällämme tavalla, jonka asiakas ja vastaava työnjohtaja ovat hyväksyneet. Sovitulla tavalla korjattu asia ei oikeuta korvaukseen tässä asiassa, kun tästä ei jää asiakkaalle mitään näkyvää tai asumiseen aiheutuvaa haittaa. Liukuovikomeron sokkeliin tulee tehdä kolo sovitulla tavalla, joka on ainut asiakkaalle aiheutuva ylimääräinen työ. Talotoimittajan laskuun on hankittu kaikki tähän sovittuun seinänmuutokseen tarvittavat tarvikkeet ja korjaustyöt.
– Hyvä, että korjattiin. Tosin vasta asianajajan kirjeen jälkeen, mutta kuitenkin seinä saatiin oikealle paikalleen. Vastaako se sitä, että se olisi alunperin laitettu oikealle paikalleen? Tämä on ehkä rikka rokassa, mutta kun kaikki seikat lasketaan yhteen mietimme myös sitä, pitääkö tästä talosta tosiaan maksaa täysi hinta? Eikö uusi ole uusi ja virheetön? Jos uutta korjataan, paklataan ja sovelletaan jatkuvasti alkuperäisestä, siinä on virheitä ja siitä ei tarvitse täyttä hintaa maksaa? Ilmeisesti ei. 

7) Ikkunoiden vinoon asentamisesta johtuva korjaus massalla ja maalaamalla ei vastaa samaa asiaa kuin jos ne olisi asennettu suoraan, ongelmat tulevat ilmi lämmityskauden jälkeen 

– Ikkunoiden sisäpinta poikkesi kipsilevypinnan tasosta n.2-5 mm, todennäköisesti sisäpuolisen vaakakoolauksen paksuusvaihtelun takia. Tähän höylätyn puutavaran toleransseista aiheuttavasta ylimääräisestä työstä ensin sovimme, että talotoimittaja maksaa listoittajallenne aiheutuvat listoitukseen tulevat lisätyöt tuntierittelyn mukaan. Tämän jälkeen asiakas itse esitti akryylin+maalauksen asentamista ikkunoiden listojen ja kipsilevyjen saumaan. Myöhemmin asiakas vaati myös ovipielilistoihin saman käsittelyn. Tämä on tehty talotoimittajan laskuun. Normaalista kuivumisesta tulevat ensimmäisen lämmityskauden aikana aiheutuvat halkeamat eivät kuulu talotoimittajan vastuulle.

– Hartman oli luvannut maksaa listoittajan ylimääräisen työn, tosin tarjonnut myös huikeaa 140€ kertakorvausta asiasta. Koko talon listojen jyrsiminen olisi vienyt ainakin 2vk työajan ja listoittajamme mukaan niistä ei joka tapauksessa olisi sillä tavalla saanut siistejä. Massaaminen oli nopeampaa ja näin myös kustannustehokkaampaa Hartmannille, mistä meidän ei ilmeisesti olisi tässä vaiheessa kannattanut välittää. 


Meidän mielestämme ikkunoiden asentaminen vinoon kuuluu talotoimittajan vastuulle ja ne olivat kyllä osasta paljon enemmän vinossa kuin 5mm. Ikkunat näyttivät listoituksen jälkeen tältä, oli ihan kiva, että noilla raoille saatiin jotain tehtyä. Normaalista kuivumisesta tulevista halkeamista tulossa myöhemmin, mikä sitten on normaalia ja mikä ei? 

8) seinien oikominen tasoittamalla / levyjen vaihdolla ei vaikuta siihen, että myös rungon todettiin olevan vinossa levyjä vaihdettaessa. Tasoittamalla korjaamiselle on luvattu ylimääräinen takuu, joka tulee määritellä. 

– Normaali takuu talotoimituksen asennukselle on 1 vuosi. Talotoimittaja antaa 1 vuoden ylimääräisen takuun tähän korjausta koskevin töihin normaalin takuuajan päälle. Talotoimittaja katsoo asennusten vastaanottopäivämääräksi rakennusteknisten töiden osalta 11.10.2012, josta takuuaika alkaa. Erillistä asennusten luovutuskatselmusta ei enää pidetä talotoimittajan toimesta. Kipsilevykorjausten takuutarkastuskatselmus pidetään perjantaina 10.10.2014, klo 9 talotoimittajan toimesta. 

– Vastaanottopäivämäärästä saati luovutuskatselmuksesta ei ole missään projektin vaiheessa keskusteltu rakennuttajan kanssa. Tyhjä luovutuspöytäkirja –lomake löytyi tontilta. Mutta hyvä, että tuo ylimääräinen takuu ja päivämäärä on merkittynä meidän kalentereissa. Pitäisiköhän tuolloin pitää avointen ovien päivä? 

9) Talotoimittajan toimittama runkotavaran pituus jäänyt 25mm lyhyeksi, jonka takia tehty lisäys rakenteeseen (1.11.2011 s-posti) 

– asiakkaalle on tiedotettu asianmukaisesti miten runkopuutavaran pituus jatketaan. Ei korvattavaa.

– Tämä selvä, ei kai siinä mitään, kun on asianmukaisesti tiedotettu ja kaikkea.

10) työmaalle luvattiin toimittaa 23.5.2012 koolinkivärkit sisääntuloon paneelaukseen. Näin ei kuitenkaan tehty, vaan paneeli jää kivijalan taakse. ”Varmistamme, että toimitatte oikean kokoista koolinkivärkkiä sisääntulon paneelaukseen. Paneelauksen tulee tulla kivijalan yli. Talon pohjoispuolen paneelauslinja voi jäädä 1cm alle muurattavan tiilen.”
– ”Näin toimitaan.” 

– tieto on valitettavasti jäänyt välille. Olette kuitenkin antaneet tehdä paneelauksen tämän nykyisen toteutuksen mukaan. Lopputulos on puoleltanne hyväksytty ja talotoimittaja on toimittanut ja asentanut kustannuksellaan tähän sokkelin päälle valkoisen peltilistan ja ovikynnyspellin, jotka olisivat muuten olleet asiakkaan hankinnassa. Ei korvattavaa.

Niin olemme antaneet, kun emme ole seisoneet tontilla koko ajan vahtimassa kaikkia työvaiheita. Onhan se ihan  mielenkiintoista, että jos joku asia on tehty toisin, kun on sovittu kuten hanat ja tämä, se on meidän vika, kun emme ole sanoneet miten haluamme tai, kun sanomme, mutta emme ole olleet paikalla, kun työvaihe on tehty, olemme antaneet tehdä niin. No kaikesta huolimatta tuo on ihan ok ja tässä kohtaa tuo pellien asennus oli sopiva korvaus. Ei korvattavaa.

11) Taloon laadittua sisustussuunnitelmaa ei olla voitu noudattaa. Jatkuvasti on jouduttu tekemään kompromisseja, koska huolimattoman työ jäljen vuoksi esim. listat jouduttiin valitsemaan suuremmat kuin suunnitelmassa, khh:n kalusteasennusta ei voitu tehdä suunnitelman mukaisesti, koska katto vinossa jne. 

– Talotoimittaja on asentanut kattolistat yläkerran pesuhuoneeseen. Talotoimittaja on maalannut kaikkien kipsikattojen osalla kattolistat kokonaan yli, lisäksi akryylisaumaus tehtiin kipsikattojen osalta niin katon, kuin seinänkin puolelta listan vieressä. Porrasseinän osalla olemme asentaneet asiakkaan tiililaattaelementit hyvityksenä sisäportaan kohdalla olevan ulkoseinän toleranssiylityksestä.

– No on joo asennettu listoja, mutta yhteisesti sovitun listan mukaan se olikin Hartmannin hommia (kohta 4).  




Ja kyllä listat on maalattu ja massattu, mutta kun sisutussuunnitelmassa ei ole kattolistoja lainkaan ja paneelattaville katoille varjolistat! Kaikkiin on jouduttu laittamaan kourulistat, koska levytys oli tehty niin epäsiististi ja levyjen raot olivat niin suuria. Ja tuota sisutuslevyä ei ollut tarkoitus laittaa portaikon seinälle, mutta kun sen todettiin olevan vinossa ja portaat oli jo asennettu, me emme halunneet, että seinää aletaan enää oikomaan. Ei kiitos rakennustelineitä portaille, eikä levyjen irrotusta, maalausta ja hiomista enää tässä vaiheessa!

Kuvassa alla levyjen rako johon mahtuu pensseli väliin, 
on siinä puulla tilaa elää ja kuivua normaalisti!


12) työmaalle on tullut ylimääräistä roskaa esim. seinien oikomisesta gyproclevyjä, parvekkeelle väärin asennettu huopa, toiseen kertaan maalaukset jne. jonka pois viennistä aiheutuneet kulut ovat jääneet rakennuttajan vastuulle

– roskien siivous ja jätekustannukset ovat asiakkaan vastuulla. Korjauksiemme takia jätelaskut eivät ole oleellisesti kasvaneet.

– Talossa on purettu viidestä kohtaa seinän levytyksiä, vaihdettu väärin asennettu parvekkeen bitumihuopa, maalattu kahteen kertaan, vaihdettu villaa, suojattu parkettia pahvein ja levyin jne. Lisäksi asennusurakoitsija jätti kaikenlaista roskaa jälkeensä tilapäisestä ulko-ovesta mikroaalto uuniin. Eipä tosiaan ole oleellisesti kasvaneet…  

13) työmaa on aiheuttanut lukuisia työmaakatselmuksia, ylimääräisiä käyntejä työmaalla, sähköpostien laatimista jne. joka on johtanut ansionmenetyksiin rakennuttajille. Vaikka asioista on sovittu on ne täytynyt tarkastaa rakennutajan toimesta esim. talon kaikkia seiniä ei ole käyty ”kepittämällä” läpi, vaikka näin nimenomaisesti sovittiin 6.7.2012 katselmuksessa ja se on hyväksytty palaverissa laaditussa muistiossa. Seinistä on jatkuvasti löytynyt uusia vinoja kohtia jne. kun rakennuttajan työvaiheita on jatkettu. 

Lisäksi talotoimittajan korjausehdotukset ovat olleet täysin riittämättömiä ja jopa valmistajan ohjeiden vastaisia esim. saunan kuituvalojen korjaaminen kutistesukalla. 
– katselmukset ovat aina välttämättömiä, näitä olisi pitänyt pitää kohteessa paljon enemmänkin. mm asiakkaan oman tasoite- ja maalausurakoitsijan työvaiheen alkaessa olisi ollut oikea aika huomauttaa kipsilevytysten puutteista. Tältä osin laadunvalvonta ei saa tyylipisteitä keneltäkään. Talotoimittaja olisi voinut sopimusehtojen perusteella todeta, että asiakas on hyväksynyt virheellisen työn jatkamalla työvaiheita eteenpäin. Ratkaisuksi löydettiin 6.7.12 katselmuksessa talotoimittajan ehdottama ja yhteisesti sovittu korjaus, joka toteutettiin kaikista korjausta vaativista kohdista. Kun keittiön alakaappien ulkoseinän pystysuoruusvirhe huomattiin, niin talotoimittaja olisi asentanut myös keittiön alakaapit paikalleen, että asiakkaan oma kalusteasennusaikataulu ei olisi tarpeettomasti viivästynyt. Alakaapit asennettiin kuitenkin asiakkaan toimesta, sillä asiakkaalla ei ollut antaa riittävän tarkkoja työ/asennuspiirustuksia keittiökalusteistaan talotoimittajalle alakaappien asentamiseksi.

Kuituvaloja ei korjattu kutistesukalla. Saunan panelointi uusittiin, ja kuituvalojen reiät tehtiin oikean kokoiset kuituvalojen asentamiseksi. 

– Jatkamalla työvaiheita eteenpäin tuskin hyväksyy RYL:n määräysten vastaisia seiniä? Esimerkiksi seinien oikaisemisesta johtuen asiakas on joutunut käydä useassa työmaalla järjestetyissä katselmuksessa, tarkastaa työn jälkiä ja vaikka talotoimittaja on ilmoittanut seinien olevan kunnossa, eivät ne ole kunnossa olleet ja ne on jouduttu tekemään vielä kerran uudelleen. 

Jos talotoimittaja olisi 6.7.2012 sovitun mukaisesti käynyt kaikki seinät läpi, ei asiakkaan kalusteasennus olisi viivästynyt lainkaan, vai? Keittiön kaapit on asennettu itse, siksi että tässä kohtaa emme todellakaan halunneet, että enää yksikään talotoimittajan asentaja koskee mihinkään meidän materiaaleihin. Kyse ei siis todellakaan ollut piirustusten puutteesta. Me nyt vaan emme halunneet, että talotoimittajan asentaja asentaa keittiön vinoille seinille kaiken maailman vippaskonsteja käyttäen, vaan halusimme suoran seinän, johon kyllä itse hoitaisimme keittiömme asennuksen. 

14) talotoimittaja ei ole suostunut mihinkään rakennuttajan korvausehdotuksiin tai myöntänyt virheitä, jonka vuoksi rakennuttaja on joutunut palkkaamaan sekä asianajajan että rakennusteknisen asiantuntijan avukseen. 
– Talotoimittaja on myöntänyt virheet, jotka on todettu yhteisesti työmaalla ja niiden korjaustapa on yhteisesti sovittu. Talotoimittaja ei voi ottaa kantaa miksi asiakas ei ole tyytynyt vastaavan mestarinsa ohjeisiin tai näkemyksiin ja on silti päättänyt hankkia ulkopuolisia tahoja neuvonantajakseen.

– Voi kun ne olisi vielä korjattukin, niin kuin on sovittu! Kuten nyt varmasti tämän blogin tekstejä lukiessa on käynyt selväksi, ovat meidän väliset sähköpostikeskustelut oiva esimerkki tämän talotoimittajan suhtautumisesta asiakkaaseensa. Väittäisin, että ensimmäistä kertaa rakentavalle projekti on tarpeeksi haasteellinen ilman talotoimittajan kanssa käytävää jatkuvaa väittelyä. Lisäksi suoranaisia vedätyksiä ovat olleet tarjota 100€ lahjakorttia vastineeksi väärään kohtaan rakennetusta eteisen komerosta tai etukäteen tarjota 140 € korvaus listoittajan työstä. Tosin tuo seinähän siirtyi asianajajan lähettämän kirjeen jälkeen, joten se kai nyt jotain kertoo näiden asiantuntijoiden palkkaamisen välittämättömyydestä, ainakin rakennuttajan näkökulmasta. 

Kuituvalojen korjausta esitettiin rakennuttajalle pätevänä korjausehdotuksena, jos luottamus talotoimittajaan ei olisi jo tässä vaiheessa rakoillut, ei asiaa olisi edes välttämättä tarkastettu valojen valmistajalta. Nyt kuitenkin onneksi niin tehtiin!

15) talotoimittaja on ilmoittanut että keskinäisiä työvaiheita ei organisoida keskenään. Tämä on aiheuttanut ylimääräistä vaivaa työmiesten hankinnassa ja tarjouspyyntöjen lähettämisessä. Esim. muuraus & rappaus (alkuperäisen aikataulun mukaan muuraus piti olla syksyllä 2011, toteutus touko-kesäkuussa 2012), takan muurarin ja maalarin aikataulut, olohuoneessa tarvittiin talotoimittajan korjaustöitä varten telineitä, kun parketti oli jo asennettu (parketissa jälkiä) jne.
– Rakennushankkeen aikatauluttaminen ja eri työvaiheiden yhteensovittaminen on asiakkaan vastuulla sopimusehtojemme mukaan. Emme voi vastata asiakkaan omien työvaiheiden oikea-aikaisesta hankinnasta. Emme voi myöskään vastata asiakkaan omien työvaiheiden yhteensovittamisesta talotoimittajan asennusten kanssa.

– Hartman Kodin toimitusehdoissa 1.1.2011 lukee näin: ”Toimitukseen sisältyvät asennukset suoritetaan sovittuna aikana niin, että asiakkaan omat työvaiheet  (esim. LVIS -työt) huomioidaan.”  Mutta tätä ei siis noudateta tai ainakaan meidän työmaallamme? 

Talotoimittajan vastuulla kuitenkin lienee työnjohto projektin etenemisessä aikataulussaan? Saimme ohjeellisen aikataulun, jonka mukaisesti tilasimme omia materiaalejamme. Kun aikataulu ei ole selvästi  pitänyt, ei talotoimittaja lukuisista pyynnöistämme huolimatta, ole ilmoittanut mitään uutta aikataulua. 

Epämääräisen kommentit esim.  maaliskuun 22.2012: ”X:n kanssa eilen työmaalla tavattiin, hän tekee ensiviikon aikana keskeneräiset työt loppuun. ( talli, parveke, sisäkatto paneelaus ja kotelot)” ovat aiheuttaneet jo tilattujen tavaroiden varastointia, kuljetusten järjestämistä jne. 

Sitä paitsi, jos talotoimittajan työvaiheet olisi tehty asianmukaisesta järjestystä noudattaen, ei rakennuttajan ja talotoimittajan työvaiheita olisi tarvinnut organisoida keskenään! Esimerkiksi sisätöissä rakennuttaja olisi voinut jatkaa talotoimittajan saatua työnsä valmiiksi omia, lähinnä sisustukseen liittyviä, työvaiheitaan. Nythän työmaalla on ollut yhtä aikaa rakennuttajan listoittaja listoittamassa ja toisesta päästä talotoimittajan maalari nyppimässä listoja irti maalauksen tieltä. 
16 ) asumiskustannukset myöhästymisen ajalta: sähkölaskut, vesilaskut ja yhtiövastike
– Näiden kustannusten laskennassa sovelletaan välisemme hankintasopimuksen sopimusehtoja, mutta ensin pitää olla yhteinen näkemys viivästyksestä.

17) työmaa on myöhässä viimeisen erän eräpäivästä 27.4 laskien 5kk 22 päivää. 

– Talopaketin maksuerät ovat tarjouksen mukaisesti. Asiakas on hankintasopimuksen ja tilausvahvistuksen allekirjoitettuaan hyväksynyt tarjouksen sopimuksen liitteeksi. Rakennusaikataulu ei liity millään tavalla viimeiseen maksuerän eräpäivään. Rakennusaikataulusta on useasti kysytty asiakkaalta. Vastaus on ollut että ”meillä ei ole kiirettä”. Sopimuksessamme ei ole talotoimituksen valmistumispäivämäärää. Kiistämme viivästymisen 5 kk 22pv ajalta perusteettomana.

Rakennushankeenne toteutuneesta rakentamisaikataulusta, jossa perustustoimitus aloitettiin viikolla 38/11 ja rakennustekniset työt valmistuivat osaltamme viikolla 41/12, voidaan todeta, että tämä yhteensä 1 vuosi 3 viikkoa on kohtuullinen ja hyvin tyypillinen rakentamisaika ottaen huomioon kaikki työvaiheet asennus ja -kuivumisaikoineen. Vastaavasti samanlaisten rakennusten (talo+talli) rakentaminen samaan valmiusasteeseen 7 kuukaudessa, johon viittaatte päivämäärällä 27.4.12, on epärealistinen. Viivästyssakon määrän laskennassa sovelletaan välisemme hankintasopimuksen sopimusehtoja, mutta ensin pitää olla yhteinen näkemys viivästyksestä. Tälläkin hetkellä talotoimittajalla on yhä tekemättä talopakettiin kuuluvia asennustöitä mm. talotekniikan kalustus- ja säätötyötä asiakkaan omien työvaiheiden keskeneräisyyden takia.

Yllä mainittuihin seikkoihin perustuen vaatimuksemme on viivästymisen osalta 10% vakiokorvaus kauppahinnasta xxx€ ja virheen perusteella pidätys kauppahinnasta ja vahingonkorvauksina xxxx€. Olemme sopineet loppuselvityspalaverin kanssanne 29.10.12 klo 9, jossa on tarkoitus läpikäydä talopaketin sisällön muutokset ja rakennusaikana tapahtuneet muutokset verrattuna tilausvahvistuksen mukaiseen kauppasisältöön. Pyysimme teiltä kommentit 11.9.12 loppuselvitykseemme ja olette ne meille antaneet kirjallisesti 19.10.12. Loppuselvityspalaveri tässä tarkoituksessa on nyt tarpeeton, sillä talopaketin muutoksia ei siis ole enää tarpeen käydä läpi. Näemme, että erääntynyt 5 maksuerä, summaltaan xxx euroa on kokonaan maksukelpoinen maanantaina 29.10.12 jolloin loppuselvityspalaverimme oli tarkoitus pitää. 


Loppulaskumme riidattomasta osuudesta, summaltaan xxxx euroa, lähetämme teille erillisen laskun nyt kun loppuselvitys on pidetty. Riidanalainen osuus 258 euroa jää nyt pöydälle ja se käsitellään myöhemmin viivästys- ja vahingonkorvauskeskustelussa. 

Edellytämme asiakasta suorittamaan maksuvelvollisuutensa tässä vastineessa esitetyllä tavalla.

Vaatimukseenne vakiokorvauksesta ja virheen perusteella pidätys kauppahinnasta ja vahingonkorvauksina emme tule hyväksymään esittämällänne tavalla, kiistämme vaatimuksenne perusteettomina virheen määrän osalta ja viivästymisen määrän osalta.

Kun pääsemme yhteisymmärrykseen viivästymisen ja virheen määrästä, niin voimme palata korvauskeskusteluun, joka käsitellään nyt omana erillisenä asianaan. Korvausperusteet tulee pohjautua vain väliseemme hankintasopimukseen ja sen sopimusehtoihin.


– Onnea sinulle, jaksoit lukea loppuun saakka! 


Blogiin tulleessa kommentissa kerrottiin (Vaikeaa on Hartman kodin rakentaminen -teksti), että heidän koti oli rakentunut sopimuksesta etuajassa eli aloitettu Marraskuussa 2011 ja muutto oli ollut 1.7.2012 eli rakennusaika n. 7kk. Meillehän ilmoitettiin, että valmistumisaikaa ei ole, eikä meidän sopimuksissa sellaista missään lukenut, joten eipä työmaa voi sitten viivästyäkään ja että tämä ajatuksemme n. 7kk valmistumisesta on epärealistinen…Hmm…

Onnea myös meille, olimme virheettömän, ajallaan valmistuneen Hartman kodin omistajia! Ei muuta kun laskut maksuun ja onnellista loppuelämää. Lisää ongelmia oli jo ilmaantunut, yritimme kalustaa vaatehuonettamme…Ja lupaan, että koska tämä teksti oli näin karmean pitkä seuraavaksi on kuvassa paljon kuvia ja ehkä jopa videoitakin!

Kuvaan astuu pysyvän haitan sukulainen: ULKONÄKÖVIRHE

Saatiin ne keittiön seinätkin suoraan. Levyjä irti ja maalari jälleen pakkeloimaan ja maalaamaan. Tosin nämä korjaukset tehtiin vain alakaappien kohdalta, sama kiero linja jatkui seinässä ihan kattoon asti, mutta nämä yläkaapit runnattiin kiukulla kieroon seinään kiinni. 

Hartman toki käytti ”korjausoikeuttaan”  ja korjasi seiniä ja myöhemmin myös kattolistoituksia pakkeloimalla, oikomalla, massaammalla ja maalaamalla. Vastaavatko ne korjausten jälkeen samaa kuin, jos ne olisi alunperin laitettu suoraan? Pitääkö korjatusta, pakkeloidusta, paikatusta ja ei täysin kunnollisesta, mutta toleranssit täyttävästä maksaa täysi hinta? 

Maksaisitko sinä uutta autoa ostaessasi täyden hinnan, jos se olisi VAIN vähän kolaroitu, pakkeloitu, oiottu ja kertaalleen uudestaan maalattu?

RYLlin kyllin Pohrittavaa 

Rakentamisessa on RYL:n eli rakennustöiden yleisten laatuvaatimusten mukaiset toleranssit, jonka verran seinät, katot jne. saa olla vinossa. Mielenkiintoinen tavoite laadun suhteen tuntuu olevan nämä ”toleranssit täyttävä” eli se riittää ja sitä parempaa ei edes yritetä. Seinät voisi tehdä suoraan, mutta miksi ihmeessä, kun kerta toleranssit täyttävä riittää! Erittäin ammattiylpeää ja kunnianhimoista. 

Me näimme rakennuspäällikön kanssa tontilla 4.10.2012. Sovimme keittiön seinien oikomisen ja palaverin, jossa käytäisiin koko projekti läpi ja josta lähdettäisiin, vain kädenpuristuksen kanssa pois. Tämä palaveri oli tarkoitus pitää 29.10.2012, jolloin olisi myös viimeisen laskun eräpäivä. Hän lupasi keittää kahvit, tosin pientä tympeyttä tuli ääneen, kun kysyin otammeko asianajajamme mukaan? 
12.10.2012 saimme sähköpostin, jossa rakennuspäällikkö ilmoitti, että kaikki Hartmannin vastuulla olevat työt oli tehty, lukuun ottamatta talopakettiin kuuluvia LVIS-töitä. Hän pyysi myös meiltä kirjallista selontekoa ennen palaveria, joiden perusteella tulisimme neuvotteluissa esittämään vaatimuksemme hinnan alennuksesta. Me esitimme toiveen, ettei neuvottelussa esitettäisi 100€ lahjakorttia tai muuta vastaavaa hyvitykseksi. 
Hartmannin tiedossa oli seuraavat puutteet:

1) pesuhuoneen hanojen sijoittelu
2) keittiön sisäkaton poikkeama vaakasuorasta
3) etupihan vesikaton lappeen poikkeama vaakasuorasta.

Hanojen sijoittelusta on ollut puhetta aikaisemminkin. 8cm heitolla varustetut suihkut tottelevat edelleen nimiä lihavan ja laihan suihku. Keittiön sisäkaton poikkeama havaittiin, kun keittiön yläkaapit laitettiin kiinni. 

Meidän versio kohdasta kaksi kuului näin:
Keittiön katto nousee vasemmalle nurkkaa kohti. Kalusteiden leveys 2,8m. Kaapiston oikea reuna katosta kalusteen yläreunaan 46,6,cm ja keittiökalusteen vasen reuna katosta kalusteen oven yläreunaan 48cm. Oven yläreunat säädetty 0,2cm rungon yli eli heitto vasemman ja oikean reunan välillä 1,6cm 2,8m matkalla.
Kuva keittiöstä, kyseessä on siis alakerran katto. Meidän väittämän mukaan katto nousee kuvan vasemmasta laidasta eli kalusteiden mitalta 2,8m poikkeama on 1,6cm.

Mittanauha oikeassa kulmassa kalusteita, kalusteen etäisyys katosta 46,6cm
 Mittanauha vasemmalla, kalusteen etäisyys katosta 48cm.
Nämä kuvat ovat virallisessa valituksessa liitteenä, joten kyseessä ei ole kuvamanipulaatio 🙂

Hartmannin vastaus asiaan 23.10.2012:
”Liiteessä 3 ja 4 on osakopio laatuvaatimuksista RYL2000 mukaisesti. Todettu keittiön sisäkaton ja khh:n sisäkatto 1 cm poikkeama vaakasuorasta on sallittujen toleranssien sisällä.”
Liitteenä 3 ja 4 löytyy seuraavanlaiset dokumentit:

Kyllä näyttäisi olevan toleranssi +/-5mm ja mittauspituus vähintään 2m. Olimme mekin tuon RYL 2000 kirjan saaneet lainaan ja nuo kohdat sieltä löytäneet. Mutta miten voidaan todeta mittaamatta, että katto menee tuohon toleranssiin? Meidän mittausten mukaanhan katto heitti 2,8m matkalla 1,6cm. Keittiökalusteiden asennuksen jälkeen ei tähän mennessä Hartmannin työntekijöistä ollut kukaan käynyt meillä sisällä, lukuunottamatta lvi-urakoitsijaa, joten mittaaminen oli ollut mahdotonta. Mutta hei, kiva, että menee toleransiin!
Tuo listauksen kolmas kohta, eli etupihan vesikaton lappeen poikkeama vaakasuorasta, eteni vähän samalla tavalla. Me väitimme, että siiven ulkokatto on vinossa. Kuvassa alla punainen katollenostopelli ”kapenee” oikealle päin.
Katto taitaa olla myös notkolla…


 PARVEKKEEN PUOLELTA ETÄISYYS KATOLLENOSTONPELLIN ALAREUNASTA PANEELIN ALAREUNAAN 13,7CM 
 MITATTU ETÄISYYS SAMASTA KOHDASTA N. PIIPUNKOHDALTA KATOLLE NOSTOPELLISTÄ
PANEELAUKSEN ALAREUNAAN 17CM


Hartmannin vastaus 23.10.2013. Mittaukset on tehnyt työmaalla toiminut rakennusliike nro2

”Liitteessä 1 olevan kuvan mukaisesti vesikaton lappeen yläreunassa oleva ylösnostopellin taite poikkeaa vaakasuorasta siten, että lappeen vasemmasta reunasta alkaen poikkeama on 12 mm sisällä, mutta oikeassa reunassa ( =parvekkeen vieressä) poikkeama viimeisen 200 mm matkalla on 29 mm.”
Tässä rakennusliike nro 2 edustajan mittaukset, jotka oli tehty niin, että me tai vastaavamme emme olleet tontilla. 

Liite 1

”Liitteessä 2 olevan ristikkovalmistajan valmistussuunnitelmien mukaan kattoristikon päämitat saavat poiketa +/- 10 mm. Tämän perusteella vesikaton lape saa olla toisessa päässä 10 matalampi ja toisessa päässä 10 korkeampi. Tämän sallitun valmistustoleranssin jälkeen virhe on 9 mm, joka on hyväksyttävissä valmiissa työn arvioimisessa.”

”Asiakas on itse asentanut ylösnostopellit. Tässä mainitun lappeen poikkeaman vaakasuorasta ulkonäkövirhettä lisää asiakkaan asentaman paneelauksen poikkeama vaakasuorasta. Paneelaus on 6 mm ylempänä lappeen oikeassa reunassa kuin vasemmassa (=parvekkeen vieressä)

Yhteenvetona toteamme, että kyseessä on ulkonäkövirhe, jossa paneelauksen poikkeama vaakasuorasta vasemmassa päässä korostaa ylösnostopellin taitteen poikkeamaa oikeassa päässä. Esitämme ulkonäkövirheen korjaamiseksi paneelauksen alareunan asennusta lappeen mukaisesti, tai ainakin poikkeaman puolittamista, asiakkaan toimesta, jos asiakas sen itse näkee tarpeelliseksi. Rakenteellista tai rakenteen toimintaa haittaavaa asennusvirhettä ei ole.”

Ulkonäkövirhe! 

Eli tämä tipahti nyt samaan sarjaan sen suihkujen ”pysyvän haitan” kanssa, korjata ei voi, korvata ei tarvitse. 
Kommentti yllä olevaan asiakkaan panelointiin: Ylösnostopellin asennus olisi ollut Hartmannin työvaihe, mutta tässä vaiheessa totesimme paremmaksi vaihtoehdoksi asentaa ylösnostopellin itse, jotta pääsisimme jatkamaan paneloinitia heti kun asennusporukkamme oli saatu työmaalle. Ylösnostopelti on kiinnitetty katon mukaan. Paneelit asennettiin aloittamalla alimmasta rivistä ja kun oltiin kattotuolien kohdalla, jouduttiin piipun tienoilla loveamaan paneelia, jotta se sopi kattotuolin alle.  Hartmannin mittaus on tehty aluslaudoituksen jo ollessa paikoillaan. 
Hauskoja muutenkin nuo Hartmannin mittaustulokset, kun ne on aina millilleen tai jopa 1mm alle toleranssin ja koska suoraa ei tarvitse tehdä, niin sehän riittää! 
Niin ja lisäksi saimme muuten muutakin valaisevaa aineistoa kattovalmistajalta. Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Siitä en nyt ihan saanut selkoa, että mitä näistä kuvista pitäisi ymmärtää katon vinouden osatla ja miksi kaikkien paikan päällä asiaa ihmettelemässä käyneiden mielestä näyttää, että siiven katto on vinossa. Kaipa se vastaus on kryptisesti piilotettu tähän aineistoon!

Alla olevassa kuvassa lukee talousrakennus, siitä ei tässä jupakassa ollut puhetta, mutta hei kiva kiitti, 
kun laitoitte kuvaa tulemaan! 

Me laadimme noiden yllä esiteltyjen kohtien lisäksi listan, jossa oli yhteensä 17 kohtaa. Niistä lisää seuraavassa. Niin se vinkki…nyt alkaa olla kyllä vinkit vähissä, voisin kaiketi toivotella vain aurinkoisia maaliskuun päiviä!

Näin asennat keittiön Hartman kotiin

Olen otettu kommenteista, joissa pohditaan, olenko minä kirjoittanut tämän tarinan omasta päästäni. Ja näin ollen ilmeisesti myös nähnyt melkoisesti vaivaa kuvien lavastamisen kanssa. Vaikka otan tämän kohteliaisuutena mielikuvituksellisuudestani, ei näin valitettavasti ole. Kirjoittaminen mukailee Kuluttajariitalaukunnassa olevaa valitustamme, lainausmerkeissä olevat viestit ovat edestakaisin lähetettyä sähköpostiviestittelyä. En puhu ihmisistä nimillä ja kuten laitoin, en käyttänyt suullisia heittoja, ennen kuin luimme Hartmannin vastauksen valitukseemme.

Vastauksesta kävi myös hyvin selväksi, ettei Hartman ole toiminut mielestään millään tapaa väärin meidän rakennusprojektissa. Sen ratkaissee virallinen instanssi. Mutta en näe mitään syytä, miksei tätä tarinaa saisi kirjoittaa, jos heidän toimintansa on virheetöntä. Kai se silloin julksisuudenkin kestää?

Hommat eteenpäin, että heilahtaa

Tuon viime tekstissä olleen, meidän lähettämän, pimahtaneen viestin jälkeen näimme rakennuspäällikön kanssa tontilla. Kävimme keskeneräiset ja korjaamista vaativat asiat läpi ja sovimme kuinka etenemme. Saimme asiallisen viestin 10.9.2012, jossa oli aikataulut ja toimenpiteet, juuri niin kuin olimme sopineet, peukut tästä:

”Hei,

Laitan tässä samalla viestillä kaikille tahoille tiedoksi:

xx jatkaa talon sisäpuolella viikon 37 (to-pe) alkaen Hartmanin urakkaan kuuluvia töitä, ja korjaa/ruuvaa kiinni seinälevytyksiä ( asiakas merkinnyt maalarinteipillä vikapaikkoja)
xx laskuttaa Hartmania autokatoksen kahdesta ylimääräisestä kattovalaisimesta. xx asentaa mahdollisimman pian kaikki (sisävalaisimet) että levytyksiä voidaan tarkastaa vielä lopullisessa valaistuksessakin (asiakkaalla on nyt olohuoneessa korkealla osalla telineet sähkärin käyttöön). Ulkorappauksen puolesta kaikki ulkovalaisimet voi nyt asentaa.
xx ilmoittaa suoraan xx, kun keittiön kalusterungot ja taso + pesuallas on paikallaan, että LVI- kalustus pystytään tekemään.

Maalari xx tulee pakkeloimaan levyseiniä (korjausta vaativista kohdista) viikon 38 lopussa, tavoite on että kaikki Hartmanin tasoite/maalauskorjaukset valmiit syyskuun aikana.

Parkettiasentajan tulee laittaa normaali suojapaperi valmiin ja imuroidun parketin suojaksi, Tämän lisäksi Hartman laittaa olohuoneen korkealle osalla parketin päälle vielä aaltopahvin/kovalevyt telineiden alle jos tasoite/maalauskorjauksia on tehtävä valmiin lattian päältä. Myös sisäportaiden suojausta lisätään tarvittaessa asiakkaan asentaman suojan päälle jos Hartmanin tasoitekorjaukset sitä vaativat.

Ulkopuolella xx lisää kattopeltien päätylistoihin kateruuveja tänään todettuihin puuttuviin kohtiin räystäsaluslaudoituksen asennuksen yhteydessä. Räystäsaluslaudoitus ja parvekekaiteet/ikkunasmyygit ja niihin liittyvät ikkunapellit asennetaan alkaen viikolla 38.

Ulkorakennuksen käyntioven rikkinäinen lukkorunko vaihdetaan uuteen.

xx laatii (xx avustuksella) nyt koko talopaketista loppuselvityksen asiakkaalle toimitettavaksi.”

—————————————————————————————————————-

Tämä oli mukavaa luettavaa! Nyt meillä oli aikataulu heidän töistään, selvät sävelet suojauksesta ja kenen kanssa sovitaa mikäkin työvaihe LVIS:n osalta. Niin ja talo oli rapattu. Se tietysti ohuesti jäi harmittamaan, että parketin laiton jälkeen vielä tullaan rakennustelineillä siihen päälle hinkkaamaan, mutta nämä nyt olivat tässä kohtaa niin pieniä asioita, että sama se, jos vaan homma menee eteenpäin!

Parkettia ja listaa pistettiin kiinni tehokkaasti. Työmiehet olivat meidän, he kasasivat poisheitettävät parketin ja listojen pätkät omaan kasaan ja tarvitsemansa pätkät omaan kasaansa. Joka työpäivän päätteeksi he imuroivat työmaalla olevalla imurilla suurimmat purut pois. Toisille normaalia, meille juhlaa!

Myös Hartmannin palkkaama asennurakoitsija porukka oli hyvä. Muistan, kun toinen työmaalla olleista timpureista soitti minulle ja kysyi ehtisinkö illalla maalaamaan määrämittaiset paneelin palat, ennen kuin ne nostettaisiin johonkin korkeuksiin. Tämä timpuri oli ajatellut, että meidän olisi helpompi maalata ne maantasalta, kun sitten keikkua yläilmoissa niitä maalaamassa. Mutta siis, loistavaa toimintaa ja tottakai me ne maalasimme!

Ilman pieniä naurettavuuksia ei tietenkään selvitty. Listoittamassa olleet työmiehemme naureskelivat, että he laittavat listaa kiinni ja Hartmannin porukka tulee perässä ja ottaa listat irti, maalari tasoittaa ja maalaa seinät ja timpurit laittavat listat takaisin kiinni. Niinpä, olisi kai ne nyt oikeasti voinu tehdä kuntoon ennen kuin niitä kuuluisia meidän työvaiheita jatkettiin, joihin siis listoituskin kuului. Mutta tehdään nyt näin, kun kerta työvaiheiden organisointi ei ollut mahdollista.

No sitten tultiin ongelmakohtaan, kun homma olikin niin päin, että meidän listoittajien olisi pitänyt jäädä odottamaan, että maalari saa työvaiheensa tehtyä. Minun mielestä heidän ehdotuksensa oli järkevä: he mittaavat ja sahaavat listat oikean mittaisiksi paloiksi, maalari saa rauhassa tehdä työnsä ja sen jälkeen Hartmannin porukka voi kiinnittää listat. Muuten hyvä, mutta Hartmannin porukka ei voinut laittaa seinään kiinni sellaisia listoja, joita meidän listoittajat eivät olleet ensi seinään kiinnittäneet. Oikeasti, jos listassa ei ollut naulan jälkiä niin niitä ei seinään laitettu. Tähän kohtaan jälleen iso PIIIIIP! Tämä asennusporukka toimi vain Hartmannin työmääräyksen mukaisesti, jolloin maalaisjärjen käyttö ei ollut mahdollista. Asia tuli sopia Hartmannin kanssa, niinpä tietenkin…huoh…

Välioviasennukseen päästäessä vastaan tuli yksi liian pieni oviaukko. Levyt irti, aukko suuremmaksi, maalari pakkeloimaan ja maalamaan…Kolmas kerta toden sanoo vai oliko se nyt jo neljäs…


Ylemmässä kuvassa näkyy lisäksi tasokas levytys tai siis ”puun elämistä varten jätetyt raot” kuten asia meille ilmaistiin, rakoja peittämään tarvittiin kourulistat.

Lisäksi hämmennystä herätti ulko-oven asennus ja eristys, jossa työvalineinä oli lekan sijasta toiminut moottorisaha:


Aikaisemman asennusporukan työnjälki oli siis yhä nähtävillä työmaallamme. Ajankohtana nyt siis elettiin syyskuuta. Maksamatta olevan laskun eräpäivä oli siirretetty lokakuun loppuun.

”Ohi syyskuun, läpi repaleisen lokakuun…”

Viikolla 38 kaikki Hartmannin työt piti sähkö- ja vesikalusteiden asennusta lukuunottamatta olla valmiina. Me tietysti intopinkeänä olimme tilanneet keittiökalusteet, kodinkoneet ja muita kiintokalusteita tontille. Keittiön asentajat tulisivat viikonloppuna viikolla 38.

Ja niin ne tulivatkin ja kyllä niin taas mielet pahoittuivat. Mitä luulette saatiinko rungot paikoilleen? Jos arvasitte ei, niin arvaatte varmaan syynkin: seinät olivat niin kierot ettei runkoja saanut niihin kiinni.


Ei niitä saanut asennettua, vaikka yritti kiiloilla ja muilla vippaskonsteilla. Ja mitä järkeä on tehdä uuteen taloon kiiloilla keittiötä? Onko nyt liikaa vaadittu, että uudessa, vuonna 2012 rakennettavassa, talossa olisi seinät suorassa?

Tässä tilanteessa olisi ollut mukava mittauttaa verenpaineensa tai räjäyttää se mittari. Paavo Väyrysen henkilääkärille terveisiä: Vitutukseen ei voi kuolla!  Se miten tämä projeksi vaikuttaa meidän eliniän lyhenemiseen jää nähtäväksi.

Vinkki ensikertaa rakentaville, noh katsokaas nyt sitten vaihteeksi videoita ”Tänään otsikoissa”: Pahantuulisuus lyhentää ikää Suosittelen miettimään miten pysyä positiivisena  rakennusprojektin ajan?

Hyvästit unelmalle!

Tein periaatteellisen päätöksen, että kirjoittaisin vain niistä asioista, joista minulla olisi kirjallisesti näyttöä. Luettuani Hartmannin palkkaaman asianajajan vastineen kuluttajariitalautakunnan valitukseemme, työnnän periaatteeni sinne mihin aurinko ei paista. Vastineessa oli sitaateissa lainattu meidän sanomisia rakennuspäällikölle. Tosin meistä kumpikaan ei muista kyseistä lausetta hänelle sanoneensa.

 Ammattilaiset asialla

Palataanpa siihen mihin viime teksti jäi. Tässä kohtaa on hyvä vielä tarkentaa, että meille sanottiin kun ensimmäisiä kertoja katselimme tätä eteisen seinää Hartmannin edustuksen kanssa, että nuo ovat sellaisia kohtia, mitkä ammattimaalarin olisi pitänyt osata tasoitteella häivyttää. Niinpä kun sovimme, että heidän kustannuksella seinää oiotaan, he hoitavat työmaalle tällaisen ammattimaalarin. Maalarin ammattitaitoa lienee turha kyseenalaistaa, sen sijaan noita puheita kyseenalaistaisin ja ihan kunnolla!

Niinpä elokuussa, kun heidän palkaamansa maalari oli tasoitteella yrittänyt oikoa seinää ja me olimme ilmoittaneet, että emme ole tyytyväisiä tulokseen tuli itse rakennuspäällikkö työmaalle tarkastamaan korjattuja seiniä. Ja niinpä eteisen seinä näytti jälleen tältä.

 
Levy vaihdettiin ja seinä saatiin suoraan, mutta maalari ei ollut tulossa. Rakennuspäällikkö ilmoitti meille mailissaan näin 27.8.2012: ”Laskun nro xxxx eräpäivä on tänään. Hartmanin luotonvalvonta odottaa vielä huomiseen asianajajanne kommentteja. Sovimme maalarimme aikataulusta kun lasku on maksettu.”
 
Asianajajamme vastasi viestiin kysymällä ystävällisesti voisiko laskun eräpäivää siirtää syyskuun loppuun, joka voisi olla realistinen ajankohta niin, että työt olisivat vihdoin tehtynä.

Perusteluita eräpäivän siirtoon kysyttiin ja sitä perusteltiin seuraavasti 29.8.2012: ” Saamani tiedon mukaan maksuerätaulukko oli jyvitetty niin, että tämän viimeisen maksuerän aikaan teidän urakkanne olisi ollut valmis. Käsittääkseni kuluttajansuojalain mukaan suoritukset tulisi tehdä vasta kun työ on tehty tai sitten ostajalla tulisi olla vakuus. Lisäksi ostajalla olisi oikeus pidättäytyä maksusta viivästyksen, hinnanalennuksen ja mahdollisen vahingonkorvauksen varalta.”

 
Johon rakennupäällikkö vastasi näin: ”Vahvistan, että asiakas on hyväksynyt Hartmanin ehdotuksen 20.8.12 sähköpostin mukaisesti hanojen sijoittelusta, jonka perusteella asiakas saa nyt korotonta maksuaikaa. Ilmoitan reskontraamme, että Hartmanin laskun nro xxxx eräpäivä on 30.9.12.”

MITÄ? Mistä kohtaa tuossa asianajajamme viestissä nyt hyväksyttiin se saakelin ehdotus korottomasta maksuajasta syyskuun loppuun? Seuraavan viestin lähetimme me ja se kuului näin: ”Nyt tämä helvetin hiekkalaatikkoleikki saa riittää. Koittakaa nyt käydä kepittämässä ja korjaamassa KOKO talon seinät niin kuin katselmuksessa 6.7 sovittiin. Jos pidetään tuollainen katselmus missä paikalla myös tavarantarkastaja ja sinä XX lupaat että te käytte läpi ja kepitätte KAIKKI TALON SEINÄT, niin miten on mahdollista että sieltä löytyy edelleen kuvan mukaisia heittoja!!!!!???????????????????? Ja portaiden lepotason alapuolelta samasta kohtaa löytyy samanlainen heitto.

Koita nyt XX pitää sanasi ja näyttää millainen ammattimoraalisi todella on. TEIDÄN tehtävä oli nimenomaan käydä talon KAIKKI seinät läpi, ei meidän. Ja katsokaakin jos portaissa on yksikin naarmu tai jokin maalitahra yms, niin uudet portaat tilataan teidän laskuun! Portaissa on suojaus tällä hetkellä, mutta jos työ vaatii lisäsuojausta, niin te suojaatte ne niin kuin asiaan kuuluu!!! Ai niin, meidän omat työvaiheet ei teidän korjauksia haitannut, niin tämä tuskin on ongelma Teille!! Mietit silloin katselmuksessa, onkohan meillä vielä luottoa hartmannia kohtaan, VOIT OLLA VARMA ETTÄ EI OLE PÄTKÄN VERTAA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Miten tuo laskun maksu liittyi hanojen sijoitteluun, meille ei kyllä keskusteluissamme, eikä tavatessamme tontilla tullut missään vaiheessa selväksi että esitätte näinkin reilua ratkaisua että saamme maksaa laskun ilman korkoa hyvityksenä hanojen sijoittelusta!!!?? Tämä oli varmaankin vitsi???”

 

Sana sanaa vasten

 
Niin lupasin kirjoitella, jotain sellaista mistä minulla ei ole kirjallista näyttöä. Tällaisiin kuuluu keskustelumme hanojen korjausehdotuksista. Me nimittäin heitimme jossain tapaamisessa tontilla olessamme, että voisiko korvaus olla talomme siiven ylityksen panelointi? Tämä muuten oli sinänsä ”hauska” kohta talossa, koska tuon ylityksen rakennesuunnittelu ei kuulunut Hartmanille. No mutta siis teimme ehdotuksen, johon rakennuspäällikkö tarttui, mutta esitti, että kaikki puheet viivästymisestä ja taloon jäävät virheet kuitattaisiin sillä.
 
Emme suostuneet. Paneelit maksoivat 150€ rahteineen, työtä meni kahdelta mieheltä kaksi päivää. Kuluttajariitalautakuntaan lähtemässämme valituksessa kuitenkin puhutaan viisi numeroisista summista.
 
Toinen melko hupaisa kommentti tuli myös rakennuspäällikön suusta. Keskustelimme listoituksen jälkeen kattolistojen ”mutkittelusta” katonrajasta. Minä kysyin kuuluuko ne noin mennä? Samalla pahoittelin sitä, että katon rajaan jouduttiin laittamaan kourulistat, kun alkuperäisen suunnitelma  mukaan listoja ei olisi laitettu ollenkaan. No siihen hän sanoi, että tuo olisi pitänyt ilmoittaa kaupantekovaiheessa. Tämä selvä. Toinen vastaus sitten kuuluikin, että ”me emme tienneet, että teille tulee näin paljon valkoista”. Vitsikäs vinkki Hartman kodin rakentajille voisi kai sitten kuulua, että muistakaa sanoa ajoissa, jos teille tulee vaalea sisustus, silloin saatte siistimpää työnjälkeä! Jos sen sijaan valitsette tumman sisustuksen, niin sori vaan, laatu on sitten sen mukaista!
 
Ja kolmas tässä mieleeni tullut kommentti liittyi puolestaan vinoihin seiniin. Taisipa se olla puheen aiheena ”ihastellessamme” jalkalistojen paljastamia mutkaisia seiniä ja se kuului näin: ”meillä on nuo listat ihan samalla lailla omassa talossa, tulkaa vaikka katsomaan”. Niinpä, se voi hyvinkin olla, että me käymme vielä asian tarkastamassa!
 

Ihme itkua

 
Tämä kappale sisältää ”ihme itkua”, jos sinulla pysyy vasara kädessä ÄLÄ LUE!
 
Oikeasti olimme niin väsyneitä tähän touhuun. Unelmamme oli raiskattu. Tajusimme myös sen, että koti, jota olimme lähteneet rakentamaan ei ikinä tulisi tuntumaan kodilta. Miten voisimme ikinä muuttaa sinne asumaan peläten kaatuuko seinät tai tippuuko katto päälle. Katsoen vinoja kattoja ja käyden lihavien ja laihojen suihkussa? Jos myisimme sen saisimmeko omiamme pois ja mihin vastuuseen jäisimme talon rakennuttajina?
 
Tämä oli nyt kertakaikkiaan jatkunut liian pitkään, eikä talo ei enää tuntunut kaiken tämän vaivan arvoiselta. Äitini kuoltua pitkäaikaiseen sairauteen ja isäni jäätyä leskeksi päätimme, että hän muuttaa meidän kanssa samalla paikkakunnalle. Isä muutti kesällä 2012, minulla ei ollut minuuttiakaan hänelle aikaa. Kaikki aika meni näiden sähköpostien laatimiseen, asioiden selvittämiseen ja murehtimiseen.
 
Syksy oli tulossa ja kaikki meidän vastuulle kuuluvat työvaiheet olivat tekemättä. Olin säästänyt vuodesta 2010 kesälomia, niin että kesänä 2012 voisin pitää enemmän lomaa. Näin saisimme nurmikon istuttettua syksyllä, jotain istutuksia tehtyä ja paneelattujen pintojen maalaukset valmiiksi …Nurmikko on edelleen istuttamatta.
 
Parisuhde kärsii myös, se on selvää. Pahaa oloa, vihaa ja turhautumista saa niskaansa se, joka sitä lähimpänä joutuu katsomaan. Me olemme olleet yhdessä kauan, suhteemme on monissa liemissä keitetty. Silti se ei meinannut kestää!
 
Mitä me olimme tehneet väärin? Halunneet unelmiemme kodin, jossa voisimme kuopsuttaa pihaa ja istua terassilla aamukahvilla ihastelemassa kaunista kotiamme ja pihaamme. Kutsua ystäviämme ja sukulaisiamme kylään, nauttia elämästä ja vanheta yhdessä, omassa kodissamme.
 
Surullista on myös se, että tämä tarina ei ole ainoa. Olen saanut paljon viestejä samanlaisista kohtaloista. Eikö näillä rahan ahneilla talofirmoilla ole mitään moraalia? Onko tarkoitus ajaa ihmiset hirveään ahdinkoon hoitamalla asiat puolitiehen ja huolimattomasti, kunhan vaan rahat saadaan kusetettua? Pitkittää ja vänkyttää, joka asiaa niin, että he uupuvat ja antavat olla? Missä kohtaa unohtuu inhimillisyys ja empatia toista ihmistä kohti? Mitä jos joku tekisi vastaavasti sinun perheellesi? Kestäisikö sinun parisuhteesi, olisivatko sinun lapsesi ansainneet riitelevät vanhemmat ja elämän kaaoksen keskellä?
 
Virheitä sattuu, me kaikki olemme vain ihmisiä. Mutta niistä pitää ottaa vastuu ja korjata kuntoon!
 
Kaikki tarinat eivät pääty hyvin. Vaikka materiaalisista asioista päästään sopuun, on se laiha lohtu, kun mukaan lasketaan ei-materiaaliset menetykset…Näin kävi Villa Painajaisen kirjoittajille, olen niin pahoillani heidän puolestaan! Toivoin sydämeni pohjasta onnellista loppua tälle tarinalle.
 

Uskon kuitenkin, että asioita voidaan muuttaa ja onnekseni olen saanut todeta, että en ole yksin!

 
Jotain suurta on tekeillä! Niinpä pyydänkin vinkkaamaan blogeja, joissa kerrotaan pieleen menneistä rakennusprojekteista s-postiin: homeasuntomessut@gmail.com
 
Sittenpä vielä vinkkinä ensirakentajille linkki loistavaan Tapani Varjolan kirjoittamaan tekstiin: http://tvarjola.blogspot.fi/2011/03/mita-kaikkea-rakennuttajan-pitaa-osata.html